torstai 22. kesäkuuta 2017

Itkinkin jotain, ehkä muistoa sateisesta juhannuksesta

Tiedättehän sen hetken, kun on pakko päästää irti? Edes jeesusteippi ei enää auttanut lenkkareitani. Nyt on tullut aika sanoa hyvästit, niin pahalta kuin se tuntuukin. Se on nyt siinä. Vuoden kestänyt yhteinen matka oli antoisa, eikä jalkani ole koskaan tuntuneet niin hyviltä kenkien sisällä, kuin mitä näissä lenkkareissa. Merkkiä enkä mallia en muista kuollaksenikaan eikä ulkokuoren perusteella varmasti enää voi edes yrittää arvata, mutta muistan, kun lähdimme ensi kertaa yhdessä lenkille. Se tunne oli puhdasta rakkautta. Ei rakkoja, ei hankaumia, ei hiertymiä.. ei kuumota, ei ole isot, mutta villasukkakin mahtuu, ne kantavat jalkoja eteenpäin huomaamatta.. Lenkkarit soljahtivat vaivattomasti jalkaani kuin lasikenkä Tuhkimolle. 

En ole laisinkaan sellainen ihminen, joka välittäisi sitä mitä päällä on, vaatteet ei todellakaan ole mun aatteet. Tärkeintä on ollut istuvuus ja se, että tunnen oloni mukavaksi niissä tilanteessa kuin tilanteessa. Huomasin lenkkareitteni keväällä olevan jo vähän repsottavat - päällismateriaali oli kulunut täysin, märkä sade ja loskakelit puskivat läpi heti voimalla laittaessa jalan ulko-ovesta pihalle, mutta voi pojat näillä töpökkäillä oli mukava tepsotella! Kun päivästä viettää kahdeksan tuntia pihalla jaloillaan seisten ja kävellen, sitä on pikkuhiljaa alkanut arvostamaan hyviä kenkiä. Olen ilmeisesti kävellyt koko elämäni huonoilla kengillä, koska en tiennyt tällaista tunnetta olevan olemassa. Että jotkut etoelävät alekengät tuovat niin kamalasti intoa jatkaa vielä kilometrin jos toisenkin.


Ne kestivät hevosten astuessa päälle, koirien hampaiden terotukset.. ne suojasivat sateelta ja lumelta, eivät koskaan kaataneet tai lähteneet omille teilleen kesken matkan.. Vaan sadutkin päättyvät joskus, niin kävi tällekin lorulle. Yritin kyllä antaa lenkkareille vielä ensiapua, kun huomasin pohjan olevan nyt totaalisesti irti. Kaksi viikkoa ne vielä rohkeasti sinnittelivät jesarin voimin, kunnes oli pakko antaa periksi. Lenkkareiden tulee päästä parempaan paikkaan. 

Jäljellä on enää hätävaralenkkarit, joiden päällä on todella vaikeaa kannatella itseään eteenpäin. Niillä ei tee mieli yhtään kävellä ja olenkin alkanut laistamaan lenkeistä. Oikein suututtaa, kun ajattelen, miten innostaisi lähteä lenkille, mutta sitten huonot kengät saavat miettimään kahteen kertaan. Yleensä en. Oikein nimittäin jo ahdistaa pelkkä ajatus, jos ne täytyy laittaa jalkaan. Alkaa kuumottamaan päästä varpaisiin. Ne nimeltä mainitsemattomat lenkkarit ei vaan istu ei sitten laisinkaan. Nistä puuttuu se jokin fiilis, mitä mä kaipaan. Tiedättehän, se sellanen tunne, kuin välillämme olisi telepatiaa - kuten J. Karjalainenkin laulussaan koki.

Joskus luopuminen on tuskaa, mutta vajaa 3000 käveltyä kilometriä myöhemmin tossuni ansaitsevat armollisen lopun. Minunkin on ehkä aika antaa tilaisuus joillekin toisille, yhtä täydellisille kengille, jotka kaupan hyllyllä odottavat uusia jalkoja sisäänsä.

Rauhallista ja turvallista juhannusta kaikille ! 😊

2 kommenttia:

  1. Hyvät kengät on kyllä kaiken a ja o. Ja varsinkin ulkokengissä arvostaa sitä hyvää istuvuutta ja että kävely ne jalassa tuntuu hyvältä :)
    Mun villiveikkaus olis että noiden merkki olis Reebok. Näyttävät ihan siltä, toki mallia en osaa sanos.
    -Laura-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin!
      En osannut arvatakaan, että joku pystyisi heittämään kuvasta edes villiä veikkausta merkistä :D Saattaisi vaikka olla kun nyt tarkemmin yritän miettiä, tosin en ite muista yhtään sitä merkkiä satavarmaksi ainakaan. Mutta Reebok ei ole huono veikkaus todellakaan!

      Poista