torstai 22. kesäkuuta 2017

Itkinkin jotain, ehkä muistoa sateisesta juhannuksesta

Tiedättehän sen hetken, kun on pakko päästää irti? Edes jeesusteippi ei enää auttanut lenkkareitani. Nyt on tullut aika sanoa hyvästit, niin pahalta kuin se tuntuukin. Se on nyt siinä. Vuoden kestänyt yhteinen matka oli antoisa, eikä jalkani ole koskaan tuntuneet niin hyviltä kenkien sisällä, kuin mitä näissä lenkkareissa. Merkkiä enkä mallia en muista kuollaksenikaan eikä ulkokuoren perusteella varmasti enää voi edes yrittää arvata, mutta muistan, kun lähdimme ensi kertaa yhdessä lenkille. Se tunne oli puhdasta rakkautta. Ei rakkoja, ei hankaumia, ei hiertymiä.. ei kuumota, ei ole isot, mutta villasukkakin mahtuu, ne kantavat jalkoja eteenpäin huomaamatta.. Lenkkarit soljahtivat vaivattomasti jalkaani kuin lasikenkä Tuhkimolle. 

En ole laisinkaan sellainen ihminen, joka välittäisi sitä mitä päällä on, vaatteet ei todellakaan ole mun aatteet. Tärkeintä on ollut istuvuus ja se, että tunnen oloni mukavaksi niissä tilanteessa kuin tilanteessa. Huomasin lenkkareitteni keväällä olevan jo vähän repsottavat - päällismateriaali oli kulunut täysin, märkä sade ja loskakelit puskivat läpi heti voimalla laittaessa jalan ulko-ovesta pihalle, mutta voi pojat näillä töpökkäillä oli mukava tepsotella! Kun päivästä viettää kahdeksan tuntia pihalla jaloillaan seisten ja kävellen, sitä on pikkuhiljaa alkanut arvostamaan hyviä kenkiä. Olen ilmeisesti kävellyt koko elämäni huonoilla kengillä, koska en tiennyt tällaista tunnetta olevan olemassa. Että jotkut etoelävät alekengät tuovat niin kamalasti intoa jatkaa vielä kilometrin jos toisenkin.


Ne kestivät hevosten astuessa päälle, koirien hampaiden terotukset.. ne suojasivat sateelta ja lumelta, eivät koskaan kaataneet tai lähteneet omille teilleen kesken matkan.. Vaan sadutkin päättyvät joskus, niin kävi tällekin lorulle. Yritin kyllä antaa lenkkareille vielä ensiapua, kun huomasin pohjan olevan nyt totaalisesti irti. Kaksi viikkoa ne vielä rohkeasti sinnittelivät jesarin voimin, kunnes oli pakko antaa periksi. Lenkkareiden tulee päästä parempaan paikkaan. 

Jäljellä on enää hätävaralenkkarit, joiden päällä on todella vaikeaa kannatella itseään eteenpäin. Niillä ei tee mieli yhtään kävellä ja olenkin alkanut laistamaan lenkeistä. Oikein suututtaa, kun ajattelen, miten innostaisi lähteä lenkille, mutta sitten huonot kengät saavat miettimään kahteen kertaan. Yleensä en. Oikein nimittäin jo ahdistaa pelkkä ajatus, jos ne täytyy laittaa jalkaan. Alkaa kuumottamaan päästä varpaisiin. Ne nimeltä mainitsemattomat lenkkarit ei vaan istu ei sitten laisinkaan. Nistä puuttuu se jokin fiilis, mitä mä kaipaan. Tiedättehän, se sellanen tunne, kuin välillämme olisi telepatiaa - kuten J. Karjalainenkin laulussaan koki.

Joskus luopuminen on tuskaa, mutta vajaa 3000 käveltyä kilometriä myöhemmin tossuni ansaitsevat armollisen lopun. Minunkin on ehkä aika antaa tilaisuus joillekin toisille, yhtä täydellisille kengille, jotka kaupan hyllyllä odottavat uusia jalkoja sisäänsä.

Rauhallista ja turvallista juhannusta kaikille ! 😊

maanantai 19. kesäkuuta 2017

Tuokaa paljon ruokaa, no, kuka nyt haluis laihtuu?

Minkä kokoinen on normaali ruoka-annos? Vuosikausia liian isoja annoskokoja syöneenä minun on pakko vastata, etten tiedä yhtään. Kaikki ympärilläni olevat ovat aina syöneet (jopa erittäin) tuhteja annoskokoja tai sitten tupla-annoksen, oli kyseessä hyvin siro ystäväni taikka normaalikokoinen puoliso. En oikeasti tiedä, minkä kokoiselta normaalikokoisen ja normaalin järjen omaavan ihmisen ruoka-annos näyttää!

Kuntoplus kertoo, että samaa vikaa näyttäisi olevan muillakin ihmisillä. Lehden tehdessä artikkeliaan on samalla kyselty, minkä kokoinen on kyselyyn vastanneiden mielestä normaali pasta-annos. Tulokset vaihtelivat paljon, mutta useimmat olivat vastanneet sopivan annoksen olevan 250-300g pastaa. Tämä nautitaan vielä tietysti lisukkeiden kera kuten lounaalla/päivällisenä on tapana. Vastaus on pahasti väärin - normaalina pidetty annos on jopa yli puolet isompi siihen nähden, mikä olisi suotavaa! 

Otetaanpa esimerkki, vaikka se monelle tuttu makaroni. Yksi normaalikokoinen annos makaronia on keitettynä noin 140g (FatSecretin mukaan). Yksi 140g annos sisältää 220kcal. Jos me yli-isoja annoskokoja naatiskelevat syömme yhdellä aterialla noin 300g keitettyä makaronia, pelkän makaronin osuus lounaasta tekee yhteensä ~550kcal. Yli viisisataa kaloria ja yli 100g hiilihydraattia ja kaikki ainoastaan makaronista! Kuntoplussan samaisessa artikkelissa onkin hienosti kerrottu, mitä tapahtuu vuodessa jos Kaija Keskivertonainen syö 300g makaroniannoksiaan päivittäin. Kiloja tulee 11kg lisää! Ei siis ihme, että kiloja kertyy vauhdilla ihan huomaamatta jo kotiruoallakin, kun lounaan kaloreiksi saamme helposti 1000 kastikkeineen ja salaatteineen. Yhdellä ainoalla lounaalla saamme siis apauttia puolet päivän kalorintarpeestamme. Eli ei se lihavuus aina ole mäkkärin autokaistalta ja irtokarkkihyllyltä saatu. Ylipainoa edesauttaa mukavasti jo harmittomana pidetty monipuolinen kotiruokakin.


Koska en omista keittiövaakaa (liekö ihan harkitsemisen arvoinen kuitenkin jossain vaiheessa), olen mielestäni keksinyt ihan kätevän ratkaisun yrittää opetella edes jotakuinkin normaalit annoskoot. Ostin viikko sitten kolme eri tilavuuksista kannellista eväsrasiaa - 0,5L menee töihin, koska täytän sen aina kasviksilla, juureksilla ja/tai salaatilla ilman mitään kastikkeita tms., joten koen, että voin syödä huoletta sen 5dl verran niitä. 2,5dl ja 1dl rasiat sitten jäivät kotikäyttöön. Pienemmällä mittaan lautaselle pasta/peruna-annokseni sekä mahdollisen kastikkeen, isomman täytän salaatilla tai kasviksilla. Ensimmäiset päivät tunsin selkeästi nälkää ja oli muutenkin jotenkin vajavainen olo. Tässäkö se ruoka-annos todella oli? Eikä edes santsia saa? Sitten yritin kääntää asian toisin päin: lautasella oli enää kolmasosa siitä määrästä, minkä normaalisti olisin syönyt ja se näky oli jopa vähän järkyttävä. Vatsalaukkuni lienee siis todella venynyt vuosien jättiannoksien nauttimisesta, koska aikaisempi kolminkertainen määrä ei ollut tehnyt edes totta puhuen tiukkaa.. 

Tiskiähän tässä tulee ylimääräistä, jos nyt jotain negatiivista haluaa sanoa. Joka päivä en myöskään syö töiden jälkeen kotona mitään (lämmintä ruokaa), koska kelit ovat olleet niin kuumat ettei ole tehnyt mieli edes syödä mitään, mutta kyllähän mieltä taas lämmitti kun vaaka näytti puolivälikuun painoksi 75,7kg 😊 Vaa'asta loppui sopivasti patterit, joten nyt aion pyhittää seuraavaksi ajatukseni  kokonaan annoskokojen pienentämiseen ja uuden, normaalin ruokamäärän sisäistämiseen. Ehkä joku päivä pystyn ottamaan normaali annoksen ruokaa lautaselle ilman apukeinoja.

tiistai 13. kesäkuuta 2017

Kesän 2017 tavoitteet

( pst! vielä olisi aikaa osallistua ~30€ arvoiseen arvontaan! )

Yleensä en aseta tavotteita elämässäni. Vähän samasta syystä, etten yleensä lupaa lähteväni kolmen viikon päästä toiseen kaupunkiin kavereita tapaamaan. Lähes aina siinä käy nimittäin niin, että tilanne muuttuu niin radikaalisti, etten pääse lopulta laisinkaan lähtemään. Nyt ajattelin kuitenkin tavoistani poiketen, että ehkä jotakin tavoitetta olisi hyvä asettaa, jottei tämä elämäntapamuutos ole vain päättömän kanan juoksua ja syksyllä kaikki lässähtäisi töiden loputtua. Silloin joutuu aina miettimään arkensa taas uudelleen, niin olisihan se hyvä, jos siihn liittyvät tavoitteet olisi jo saavutettu ja jatko täten helpottuisi. Tällöin minulla ei olisi minkäänlaisia mahdollisuuksia selityksille tai esteille näille elämäntaparemonttiin liittyviin tavotteisiin, kun ne olisi jo saavutettu.

Sain alun perin idean kuun vaihteen hyvin alkaneista ahaa-elämyksistä ahmintaan ja tunnesyömiseen liittyen sekä tämän aamuisen vaa'an osoittamasta 76,3kg lukemasta. Myönnän (😬) - koin päivän kestäneen taantuman, mutta sovitaan, että mennyt on mennyttä, varsinkin kun ylensyönti ei kuitenkaan kauempaa kestänyt, joten I rest my case. Ruoskin tapauksesta itseäni aika paljon. Siispä sitä tikulla silmään joka vanhoja muistelee, mutta myönnetty on ja ihan julkisesti.. en olekaan täydellinen. Tavoitteeni ovat lähinnä vain päänsisäisiä asioita juuri siksi, että eihän tämä loppu ole enää kuin vain sitä aivokopan mukaan saamista. Motivaatiota mulla on jotenkin ihan eri tavalla kuin ennen, mutta toisaalta jos yhtään löysää, niin käy helposti noin. 

Josko asetetut tavoitteet toisivat siis vähän omanlaistaan motivaatiota jatkaa suhteellisen hyvin alkanutta kesää ja saisi kehittämään itseään sekä omia ajatuksiaan vielä astetta pidemmälle, jotta se arjen täydellinen kääntö ympäri ei olisikaan niin suuri muutos. Katsotaan, tutkaillaan ja analysoidaan sitten syksyllä uudestaan, miten tavoitteet onnistuivat.

Onko teillä jonkinlaisia tavotteita kesän ajaksi? 😊


Kesän 2017 tavoitteet

☆ liiku päivittäin vähintään 10 000 askelta
☆ nauti yksi hedelmä päivässä
☆ tutustu ja kokeile uusia ruoka- ja leivontareseptejä
☆ syö ainoastaan pienestä lautasesta 
☆ totuttele pienempiin annoskokoihin
☆ syö viidesti päivässä: aamupala, lounas, välipala, päivällinen, iltapala
☆ vähennä huonojen hiilihydraattien määrää
☆ syö maksimissaan 3 leipäpalaa päivässä
☆ tutustu esim. kahvakuulatreeneihin ja pyri tekemään siitä uusi harrastus
☆ osta vähintään kahdesti kuussa kaikki tuorekset torilta
☆ pidä 100g herkkupäivä kerran viikossa
☆ käy kerran päivässä edes jonkinlaisella lenkillä oli sää mitä tahansa
☆tiputa paino 73kg:n saakka ja yritä saada kolme (3) senttiä vyötäröstä ja lantiosta pois
☆ pyöräile vähintään yhtenä päivänä viikossa osa työmatkasta
☆ osta uusia ulkoilu- ja urheiluvaatteita sekä -kenkiä

 ☆ ja nauti kesästä !

lauantai 10. kesäkuuta 2017

Vitosen blogihaaste (viisi faktaa minusta)

Tykkään lukea bloggaajista erinäisiä tietoja, koska silloin blogi tuntuu jotenkin realistisemmalle. Siellä onkin oikea ihminen kaiken sen tekstin takana ja usein jopa hyvinkin persoonallinen. Siksi ajattelin tehdä itsekin tällaisen pienen haasteen. Nyt en saa kuollakseni päähän, mistä tämän haasteen joskus löysin, kaikki kunnia kuitenkin hänelle. Tämän saa myös ottaa toki omaan käyttöön ilman haastamistakin 😊


Haastan vitosen haasteeseen seuraavat viisi blogia

1. Pelkään muurahaisia, ampiaisia/mehiläisiä/kimalaisia ja nukkeja.
Haluaisin oikein karvaisen hämähäkin lemmikiksi, nostelen käärmeen poikasia pois tieltä ongelmitta ja kasvatan eri näköisiä ja kokoisia kummitussirkkoja, mutta ei luoja miten paljon pelkään muurahaisia ja noita pörriäisiä, joita kutsun kaikkia yksinkertaisemmin ampiaisiksi. Pelkkä se pörriäisten surina saa aikaan itkunsekaiset paniikinomaiset väistöliikkeet. Muurahaisiin en voi edes koskea enkä mielelläni niitä edes katso. Nukkeja olen pelänny lapsena näkemästäni painajaisesta saakka. Siskon puolimetrinen kaljupää nukke räpsyvine silmineen oli todella pelottava. Mitään muuta en sitten pelkääkään! 

2. Olen (ollut) aktiivinen liikkuja.
Ala-asteikäisenä olin hoikka tyttö, joka harrasti tai vähintäänkin kokeili aktiivisesti paljon eri liikuntalajeja. Rakastin liikuntaa. Harrastin pesäpalloa ehkä kaikista aktiivisemmin sulka- ja koripallon lisäksi, mutta kaikki harrastukseni olen joutunut yksitellen lopettamaan. Olin aina liian vanha, nuori tai lyhyt, eikä seurojen sisältä löytynyt ikinä sopivaa ryhmää. Silloin säännöt kielsivät pelaamasta ikäni vuoksi vanhemmissa tai nuoremmissa, pituuteni vuoksi olin aina varasijan varalla. Sulkapallossa minulle ei saatu paria ikinä. Jääkiekko ja luistelu on ollut lähellä sydäntä siitä asti, kun sain hokkarit ensi kerran jalkaan nelivuotiaana. Jos jääkiekko ei olisi niin kallis laji ja olisin päässyt sitä harrastamaan, olen varma, että olisin nyt ollut samassa pisteessä kuin Noora Räty. Kipinä, kilpailuhenkisyys ja voitontahto minulla on vieläkin, mutta sitä on hankala saada piilosta täysin esille. Minulla on ikävä sitä kipinää. Kun sen saan takaisin, ei siitä ole enää paluuta!


3. Opiskelen verkkolukiossa ja keväästä syksyyn työskentelen puutarhurina
Olen aina ollut tekevä ihminen, mutta muutaman vuoden ajan jostain syystä aloin viehättymään lukiosta. Ilman ainuttakaan käsitystä siitä, mitä se edes pitää sisällään  En kuitenkaan halunnut koulunpenkille, joten löysin verkkolukion. Kolmisen vuotta sitten yritin päästä, mutta toisaalta onneksi silloin oli niin kamala paperisotku muutohommista, että unohdin asian. Viime syksynä sitten tuli motivaatio ja pääsin sisälle, joten olen nyt aikuislukiolainen. En tähtää lakkiin, jos läpi nyt pääsisi ja saisi paperin, se riittää. Olen yllättynyt siitä, miten hyvin ainakin toistaiseksi olen pärjännyt. Huhtikuusta syyskuuhun työskentelen kausityöntekijänä puutarhurina ja teen myös kunnossapitotöitä. Rakastan sitä työtä! Luulin, että en koskaan tule löytämään ns. unelmatyötäni, mutta kyllä tämä on ensimmäinen työpaikka heti oman yrityksen jälkeen, jonne joka aamu menen hymyssä suin.

4. Olen ollut yrittäjä, ehkä olen myös tulevaisuudessa
Niin, minulla on ollut oma pieni sumppipaikka pienen pienellä kylällä. Valitettavasti liiketila, jossa olin vuokralla, myytiin joten piti alkaa uusien tuulien vietäväksi. Tykkäsin todella siitä hommasta,  asiakkaiden kanssa vaihdeltiin kuulumisia päivittäin ja jopa härskimpääkin vitsiä. Joskin päivät oli pitkiä.. Yleensä tein 96-100h viikkoa sisältäen kuusi työpäivää ja vuoden aikana 3 erillistä lomapäivää, joten aikaa ei paljoa vapaa-ajalle jäänyt 😁 Haluaisin olla silti yrittäjä vielä. Ehkä perustan joskus Lappiin kahvilan, ehkä kirpputorin, ehkä kummankin. Jonnekin pienelle paikkakunnalle, jossa tulisi sujuvasti osaksi yhteisöä. Sellaista tietynlaista yhteishenkeä kaipaan kahviloissa. Että myyjä saisi istua pöytään keskusteluun mukaan. Ja aamun kanta-asiakkaat tulisi kaveriksi kantamaan tuolit ulos. Ettei myyjä jäisi seisomaan tiskin taakse massa-asu päällä palvelemaan ihmisiä, joita ei muista enää vartin päästä.

5. Elokuvat ovat olleet suuressa osassa elämää aina.
Kerään elokuvia, omia minulla on nyt harrastuksen uudelleen aloittamisen jälkeen kolmisen sataa, mutta yhteensä meillä on +-1500. Mieleenpainuvimmat muistot ovat olleet ehdottomasti Stepheng Kingin "It" sekä The Gremlins (Riiviöt). Kukapa sitä ei muistaisia Forrest Gumpia ja The Fift Elementiä, joista alkoi (myös minun) rakkauteni Tom Hanksiin ja Bruce Willikseen. Schindlerin lista + Liam Neeson = 💗 Naispuolisista näyttelijöistä Geena Davis on ehdottomasti suosikkini, jonka muistettaneen Beetle Juicesta ja Long Kiss Good Nightista. Stanley Kubrick ja M. Nigh Shyamalan ovat minunkin mielestäni omaperäisimmät ohjaajat. Elokuvassa kaipaan jotain laatikon ulkopuolista ajattelua, esimerkiksi The Cube ja The Cabin in the Woods. Koska elokuvat USA:ssa ovat kuitenkin aikalailla samanlaisia vuodesta toiseen, sen vuoksi yritän etsiä mahdollisimman paljon tuotantoa muista maista ja eri vuosikymmeniltä. Viime vuosina eniten olen katsellutkin saksalaisia ja aasialaisia elokuvia.