torstai 22. kesäkuuta 2017

Itkinkin jotain, ehkä muistoa sateisesta juhannuksesta

Tiedättehän sen hetken, kun on pakko päästää irti? Edes jeesusteippi ei enää auttanut lenkkareitani. Nyt on tullut aika sanoa hyvästit, niin pahalta kuin se tuntuukin. Se on nyt siinä. Vuoden kestänyt yhteinen matka oli antoisa, eikä jalkani ole koskaan tuntuneet niin hyviltä kenkien sisällä, kuin mitä näissä lenkkareissa. Merkkiä enkä mallia en muista kuollaksenikaan eikä ulkokuoren perusteella varmasti enää voi edes yrittää arvata, mutta muistan, kun lähdimme ensi kertaa yhdessä lenkille. Se tunne oli puhdasta rakkautta. Ei rakkoja, ei hankaumia, ei hiertymiä.. ei kuumota, ei ole isot, mutta villasukkakin mahtuu, ne kantavat jalkoja eteenpäin huomaamatta.. Lenkkarit soljahtivat vaivattomasti jalkaani kuin lasikenkä Tuhkimolle. 

En ole laisinkaan sellainen ihminen, joka välittäisi sitä mitä päällä on, vaatteet ei todellakaan ole mun aatteet. Tärkeintä on ollut istuvuus ja se, että tunnen oloni mukavaksi niissä tilanteessa kuin tilanteessa. Huomasin lenkkareitteni keväällä olevan jo vähän repsottavat - päällismateriaali oli kulunut täysin, märkä sade ja loskakelit puskivat läpi heti voimalla laittaessa jalan ulko-ovesta pihalle, mutta voi pojat näillä töpökkäillä oli mukava tepsotella! Kun päivästä viettää kahdeksan tuntia pihalla jaloillaan seisten ja kävellen, sitä on pikkuhiljaa alkanut arvostamaan hyviä kenkiä. Olen ilmeisesti kävellyt koko elämäni huonoilla kengillä, koska en tiennyt tällaista tunnetta olevan olemassa. Että jotkut etoelävät alekengät tuovat niin kamalasti intoa jatkaa vielä kilometrin jos toisenkin.


Ne kestivät hevosten astuessa päälle, koirien hampaiden terotukset.. ne suojasivat sateelta ja lumelta, eivät koskaan kaataneet tai lähteneet omille teilleen kesken matkan.. Vaan sadutkin päättyvät joskus, niin kävi tällekin lorulle. Yritin kyllä antaa lenkkareille vielä ensiapua, kun huomasin pohjan olevan nyt totaalisesti irti. Kaksi viikkoa ne vielä rohkeasti sinnittelivät jesarin voimin, kunnes oli pakko antaa periksi. Lenkkareiden tulee päästä parempaan paikkaan. 

Jäljellä on enää hätävaralenkkarit, joiden päällä on todella vaikeaa kannatella itseään eteenpäin. Niillä ei tee mieli yhtään kävellä ja olenkin alkanut laistamaan lenkeistä. Oikein suututtaa, kun ajattelen, miten innostaisi lähteä lenkille, mutta sitten huonot kengät saavat miettimään kahteen kertaan. Yleensä en. Oikein nimittäin jo ahdistaa pelkkä ajatus, jos ne täytyy laittaa jalkaan. Alkaa kuumottamaan päästä varpaisiin. Ne nimeltä mainitsemattomat lenkkarit ei vaan istu ei sitten laisinkaan. Nistä puuttuu se jokin fiilis, mitä mä kaipaan. Tiedättehän, se sellanen tunne, kuin välillämme olisi telepatiaa - kuten J. Karjalainenkin laulussaan koki.

Joskus luopuminen on tuskaa, mutta vajaa 3000 käveltyä kilometriä myöhemmin tossuni ansaitsevat armollisen lopun. Minunkin on ehkä aika antaa tilaisuus joillekin toisille, yhtä täydellisille kengille, jotka kaupan hyllyllä odottavat uusia jalkoja sisäänsä.

Rauhallista ja turvallista juhannusta kaikille ! 😊

maanantai 19. kesäkuuta 2017

Tuokaa paljon ruokaa, no, kuka nyt haluis laihtuu?

Minkä kokoinen on normaali ruoka-annos? Vuosikausia liian isoja annoskokoja syöneenä minun on pakko vastata, etten tiedä yhtään. Kaikki ympärilläni olevat ovat aina syöneet (jopa erittäin) tuhteja annoskokoja tai sitten tupla-annoksen, oli kyseessä hyvin siro ystäväni taikka normaalikokoinen puoliso. En oikeasti tiedä, minkä kokoiselta normaalikokoisen ja normaalin järjen omaavan ihmisen ruoka-annos näyttää!

Kuntoplus kertoo, että samaa vikaa näyttäisi olevan muillakin ihmisillä. Lehden tehdessä artikkeliaan on samalla kyselty, minkä kokoinen on kyselyyn vastanneiden mielestä normaali pasta-annos. Tulokset vaihtelivat paljon, mutta useimmat olivat vastanneet sopivan annoksen olevan 250-300g pastaa. Tämä nautitaan vielä tietysti lisukkeiden kera kuten lounaalla/päivällisenä on tapana. Vastaus on pahasti väärin - normaalina pidetty annos on jopa yli puolet isompi siihen nähden, mikä olisi suotavaa! 

Otetaanpa esimerkki, vaikka se monelle tuttu makaroni. Yksi normaalikokoinen annos makaronia on keitettynä noin 140g (FatSecretin mukaan). Yksi 140g annos sisältää 220kcal. Jos me yli-isoja annoskokoja naatiskelevat syömme yhdellä aterialla noin 300g keitettyä makaronia, pelkän makaronin osuus lounaasta tekee yhteensä ~550kcal. Yli viisisataa kaloria ja yli 100g hiilihydraattia ja kaikki ainoastaan makaronista! Kuntoplussan samaisessa artikkelissa onkin hienosti kerrottu, mitä tapahtuu vuodessa jos Kaija Keskivertonainen syö 300g makaroniannoksiaan päivittäin. Kiloja tulee 11kg lisää! Ei siis ihme, että kiloja kertyy vauhdilla ihan huomaamatta jo kotiruoallakin, kun lounaan kaloreiksi saamme helposti 1000 kastikkeineen ja salaatteineen. Yhdellä ainoalla lounaalla saamme siis apauttia puolet päivän kalorintarpeestamme. Eli ei se lihavuus aina ole mäkkärin autokaistalta ja irtokarkkihyllyltä saatu. Ylipainoa edesauttaa mukavasti jo harmittomana pidetty monipuolinen kotiruokakin.


Koska en omista keittiövaakaa (liekö ihan harkitsemisen arvoinen kuitenkin jossain vaiheessa), olen mielestäni keksinyt ihan kätevän ratkaisun yrittää opetella edes jotakuinkin normaalit annoskoot. Ostin viikko sitten kolme eri tilavuuksista kannellista eväsrasiaa - 0,5L menee töihin, koska täytän sen aina kasviksilla, juureksilla ja/tai salaatilla ilman mitään kastikkeita tms., joten koen, että voin syödä huoletta sen 5dl verran niitä. 2,5dl ja 1dl rasiat sitten jäivät kotikäyttöön. Pienemmällä mittaan lautaselle pasta/peruna-annokseni sekä mahdollisen kastikkeen, isomman täytän salaatilla tai kasviksilla. Ensimmäiset päivät tunsin selkeästi nälkää ja oli muutenkin jotenkin vajavainen olo. Tässäkö se ruoka-annos todella oli? Eikä edes santsia saa? Sitten yritin kääntää asian toisin päin: lautasella oli enää kolmasosa siitä määrästä, minkä normaalisti olisin syönyt ja se näky oli jopa vähän järkyttävä. Vatsalaukkuni lienee siis todella venynyt vuosien jättiannoksien nauttimisesta, koska aikaisempi kolminkertainen määrä ei ollut tehnyt edes totta puhuen tiukkaa.. 

Tiskiähän tässä tulee ylimääräistä, jos nyt jotain negatiivista haluaa sanoa. Joka päivä en myöskään syö töiden jälkeen kotona mitään (lämmintä ruokaa), koska kelit ovat olleet niin kuumat ettei ole tehnyt mieli edes syödä mitään, mutta kyllähän mieltä taas lämmitti kun vaaka näytti puolivälikuun painoksi 75,7kg 😊 Vaa'asta loppui sopivasti patterit, joten nyt aion pyhittää seuraavaksi ajatukseni  kokonaan annoskokojen pienentämiseen ja uuden, normaalin ruokamäärän sisäistämiseen. Ehkä joku päivä pystyn ottamaan normaali annoksen ruokaa lautaselle ilman apukeinoja.

tiistai 13. kesäkuuta 2017

Kesän 2017 tavoitteet

( pst! vielä olisi aikaa osallistua ~30€ arvoiseen arvontaan! )

Yleensä en aseta tavotteita elämässäni. Vähän samasta syystä, etten yleensä lupaa lähteväni kolmen viikon päästä toiseen kaupunkiin kavereita tapaamaan. Lähes aina siinä käy nimittäin niin, että tilanne muuttuu niin radikaalisti, etten pääse lopulta laisinkaan lähtemään. Nyt ajattelin kuitenkin tavoistani poiketen, että ehkä jotakin tavoitetta olisi hyvä asettaa, jottei tämä elämäntapamuutos ole vain päättömän kanan juoksua ja syksyllä kaikki lässähtäisi töiden loputtua. Silloin joutuu aina miettimään arkensa taas uudelleen, niin olisihan se hyvä, jos siihn liittyvät tavoitteet olisi jo saavutettu ja jatko täten helpottuisi. Tällöin minulla ei olisi minkäänlaisia mahdollisuuksia selityksille tai esteille näille elämäntaparemonttiin liittyviin tavotteisiin, kun ne olisi jo saavutettu.

Sain alun perin idean kuun vaihteen hyvin alkaneista ahaa-elämyksistä ahmintaan ja tunnesyömiseen liittyen sekä tämän aamuisen vaa'an osoittamasta 76,3kg lukemasta. Myönnän (😬) - koin päivän kestäneen taantuman, mutta sovitaan, että mennyt on mennyttä, varsinkin kun ylensyönti ei kuitenkaan kauempaa kestänyt, joten I rest my case. Ruoskin tapauksesta itseäni aika paljon. Siispä sitä tikulla silmään joka vanhoja muistelee, mutta myönnetty on ja ihan julkisesti.. en olekaan täydellinen. Tavoitteeni ovat lähinnä vain päänsisäisiä asioita juuri siksi, että eihän tämä loppu ole enää kuin vain sitä aivokopan mukaan saamista. Motivaatiota mulla on jotenkin ihan eri tavalla kuin ennen, mutta toisaalta jos yhtään löysää, niin käy helposti noin. 

Josko asetetut tavoitteet toisivat siis vähän omanlaistaan motivaatiota jatkaa suhteellisen hyvin alkanutta kesää ja saisi kehittämään itseään sekä omia ajatuksiaan vielä astetta pidemmälle, jotta se arjen täydellinen kääntö ympäri ei olisikaan niin suuri muutos. Katsotaan, tutkaillaan ja analysoidaan sitten syksyllä uudestaan, miten tavoitteet onnistuivat.

Onko teillä jonkinlaisia tavotteita kesän ajaksi? 😊


Kesän 2017 tavoitteet

☆ liiku päivittäin vähintään 10 000 askelta
☆ nauti yksi hedelmä päivässä
☆ tutustu ja kokeile uusia ruoka- ja leivontareseptejä
☆ syö ainoastaan pienestä lautasesta 
☆ totuttele pienempiin annoskokoihin
☆ syö viidesti päivässä: aamupala, lounas, välipala, päivällinen, iltapala
☆ vähennä huonojen hiilihydraattien määrää
☆ syö maksimissaan 3 leipäpalaa päivässä
☆ tutustu esim. kahvakuulatreeneihin ja pyri tekemään siitä uusi harrastus
☆ osta vähintään kahdesti kuussa kaikki tuorekset torilta
☆ pidä 100g herkkupäivä kerran viikossa
☆ käy kerran päivässä edes jonkinlaisella lenkillä oli sää mitä tahansa
☆tiputa paino 73kg:n saakka ja yritä saada kolme (3) senttiä vyötäröstä ja lantiosta pois
☆ pyöräile vähintään yhtenä päivänä viikossa osa työmatkasta
☆ osta uusia ulkoilu- ja urheiluvaatteita sekä -kenkiä

 ☆ ja nauti kesästä !

lauantai 10. kesäkuuta 2017

Vitosen blogihaaste (viisi faktaa minusta)

Tykkään lukea bloggaajista erinäisiä tietoja, koska silloin blogi tuntuu jotenkin realistisemmalle. Siellä onkin oikea ihminen kaiken sen tekstin takana ja usein jopa hyvinkin persoonallinen. Siksi ajattelin tehdä itsekin tällaisen pienen haasteen. Nyt en saa kuollakseni päähän, mistä tämän haasteen joskus löysin, kaikki kunnia kuitenkin hänelle. Tämän saa myös ottaa toki omaan käyttöön ilman haastamistakin 😊


Haastan vitosen haasteeseen seuraavat viisi blogia

1. Pelkään muurahaisia, ampiaisia/mehiläisiä/kimalaisia ja nukkeja.
Haluaisin oikein karvaisen hämähäkin lemmikiksi, nostelen käärmeen poikasia pois tieltä ongelmitta ja kasvatan eri näköisiä ja kokoisia kummitussirkkoja, mutta ei luoja miten paljon pelkään muurahaisia ja noita pörriäisiä, joita kutsun kaikkia yksinkertaisemmin ampiaisiksi. Pelkkä se pörriäisten surina saa aikaan itkunsekaiset paniikinomaiset väistöliikkeet. Muurahaisiin en voi edes koskea enkä mielelläni niitä edes katso. Nukkeja olen pelänny lapsena näkemästäni painajaisesta saakka. Siskon puolimetrinen kaljupää nukke räpsyvine silmineen oli todella pelottava. Mitään muuta en sitten pelkääkään! 

2. Olen (ollut) aktiivinen liikkuja.
Ala-asteikäisenä olin hoikka tyttö, joka harrasti tai vähintäänkin kokeili aktiivisesti paljon eri liikuntalajeja. Rakastin liikuntaa. Harrastin pesäpalloa ehkä kaikista aktiivisemmin sulka- ja koripallon lisäksi, mutta kaikki harrastukseni olen joutunut yksitellen lopettamaan. Olin aina liian vanha, nuori tai lyhyt, eikä seurojen sisältä löytynyt ikinä sopivaa ryhmää. Silloin säännöt kielsivät pelaamasta ikäni vuoksi vanhemmissa tai nuoremmissa, pituuteni vuoksi olin aina varasijan varalla. Sulkapallossa minulle ei saatu paria ikinä. Jääkiekko ja luistelu on ollut lähellä sydäntä siitä asti, kun sain hokkarit ensi kerran jalkaan nelivuotiaana. Jos jääkiekko ei olisi niin kallis laji ja olisin päässyt sitä harrastamaan, olen varma, että olisin nyt ollut samassa pisteessä kuin Noora Räty. Kipinä, kilpailuhenkisyys ja voitontahto minulla on vieläkin, mutta sitä on hankala saada piilosta täysin esille. Minulla on ikävä sitä kipinää. Kun sen saan takaisin, ei siitä ole enää paluuta!


3. Opiskelen verkkolukiossa ja keväästä syksyyn työskentelen puutarhurina
Olen aina ollut tekevä ihminen, mutta muutaman vuoden ajan jostain syystä aloin viehättymään lukiosta. Ilman ainuttakaan käsitystä siitä, mitä se edes pitää sisällään  En kuitenkaan halunnut koulunpenkille, joten löysin verkkolukion. Kolmisen vuotta sitten yritin päästä, mutta toisaalta onneksi silloin oli niin kamala paperisotku muutohommista, että unohdin asian. Viime syksynä sitten tuli motivaatio ja pääsin sisälle, joten olen nyt aikuislukiolainen. En tähtää lakkiin, jos läpi nyt pääsisi ja saisi paperin, se riittää. Olen yllättynyt siitä, miten hyvin ainakin toistaiseksi olen pärjännyt. Huhtikuusta syyskuuhun työskentelen kausityöntekijänä puutarhurina ja teen myös kunnossapitotöitä. Rakastan sitä työtä! Luulin, että en koskaan tule löytämään ns. unelmatyötäni, mutta kyllä tämä on ensimmäinen työpaikka heti oman yrityksen jälkeen, jonne joka aamu menen hymyssä suin.

4. Olen ollut yrittäjä, ehkä olen myös tulevaisuudessa
Niin, minulla on ollut oma pieni sumppipaikka pienen pienellä kylällä. Valitettavasti liiketila, jossa olin vuokralla, myytiin joten piti alkaa uusien tuulien vietäväksi. Tykkäsin todella siitä hommasta,  asiakkaiden kanssa vaihdeltiin kuulumisia päivittäin ja jopa härskimpääkin vitsiä. Joskin päivät oli pitkiä.. Yleensä tein 96-100h viikkoa sisältäen kuusi työpäivää ja vuoden aikana 3 erillistä lomapäivää, joten aikaa ei paljoa vapaa-ajalle jäänyt 😁 Haluaisin olla silti yrittäjä vielä. Ehkä perustan joskus Lappiin kahvilan, ehkä kirpputorin, ehkä kummankin. Jonnekin pienelle paikkakunnalle, jossa tulisi sujuvasti osaksi yhteisöä. Sellaista tietynlaista yhteishenkeä kaipaan kahviloissa. Että myyjä saisi istua pöytään keskusteluun mukaan. Ja aamun kanta-asiakkaat tulisi kaveriksi kantamaan tuolit ulos. Ettei myyjä jäisi seisomaan tiskin taakse massa-asu päällä palvelemaan ihmisiä, joita ei muista enää vartin päästä.

5. Elokuvat ovat olleet suuressa osassa elämää aina.
Kerään elokuvia, omia minulla on nyt harrastuksen uudelleen aloittamisen jälkeen kolmisen sataa, mutta yhteensä meillä on +-1500. Mieleenpainuvimmat muistot ovat olleet ehdottomasti Stepheng Kingin "It" sekä The Gremlins (Riiviöt). Kukapa sitä ei muistaisia Forrest Gumpia ja The Fift Elementiä, joista alkoi (myös minun) rakkauteni Tom Hanksiin ja Bruce Willikseen. Schindlerin lista + Liam Neeson = 💗 Naispuolisista näyttelijöistä Geena Davis on ehdottomasti suosikkini, jonka muistettaneen Beetle Juicesta ja Long Kiss Good Nightista. Stanley Kubrick ja M. Nigh Shyamalan ovat minunkin mielestäni omaperäisimmät ohjaajat. Elokuvassa kaipaan jotain laatikon ulkopuolista ajattelua, esimerkiksi The Cube ja The Cabin in the Woods. Koska elokuvat USA:ssa ovat kuitenkin aikalailla samanlaisia vuodesta toiseen, sen vuoksi yritän etsiä mahdollisimman paljon tuotantoa muista maista ja eri vuosikymmeniltä. Viime vuosina eniten olen katsellutkin saksalaisia ja aasialaisia elokuvia.

sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Viel voi tulla must ihan mitä vaan, jos haluun tarpeeks siihen pisteeseen

Olen koko viikon tuntenut oloni jotenkin kummalliselle. Sitä kuvaisi hyvin Kummelit ja Kultakuume, jossa Dille sanoo "ei ne karhutkaan koko aikaa riehu, ne vetää välillä puolukoita". Sisäistin mielestäni taas tästä remontista jonkun pienen ajatuksenpoikasen käymään aivoissa. En ole ihan varma mitä se on, mutta jotain sellaista, mitä Dille sanoo.

Olin maanantaina töissä ruokatauolla, lopetellen hyvin maustettua salaattia ja vihanneksia ja ollen niistä jo vähän täysi, kun päähäni tuli omia ajatuksia kesken rikkaan kahvipöytäkeskustelun. Tajuutsä Lennu. Lohtusyöminen ja ahminta ei ole tuonut mitään hyvää. Ei olo sen jälkeen parane ikinä. Avaa silmäs. Lohtusyöminen huijaa. Se väittää aluksi kirkkain silmin, että tarvitset ruokaa. "Mitä isommat annoskoot, sen parempi fiilis. Jos vielä ahmit sen kolmessa minuutissa ja salassa, vielä huikeemmat olot", huutaa ahminta yhdessä lohtusyömisen kanssa! Mutta mitä hittoa olen saanut takaisin kaikesta siitä ahminnasta ja tunnesyömisestä? Kolme minuuttia kestävän hyvänolon. Kolme minuuttia! Joka ei ole ollut minkäänlainen vastaus mihinkään tunteeseeni. Ja sitten: henkisen krapulan saa siihen kaupan päälle. Krapulan, joka alkaa jo siinä vaiheessa, kun kasaan järkyttävän kokoista ruoka-annostani. Se henkinen krapula on helvetistä. Se kestää aamusta iltaan päivittäin ja on pahinta silloin, kun syö annostaan. Millainen ihminen oikein haluaa krapulan vapaaehtoisesti?


Tiistaina ostin jäätelön. Sen kesän ensimmäinen. Söin jäätelön tunteella, maistellen ajatuksen kanssa miltä se maistuu. Se maistui mahtavasti kolmenlaiselle suklaalle ja ihanalle vanhan ajan vaniljalle. Normaalisti minulla olisi jäänyt armoton himo makeaan ja jäätelö olisi syöty parissa minuutissa, mutta nyt kun se loppui, se loppui. Eikä jäätelön loppumisesta aiheuttanut mitään henkistä draamaa. Ostin vain yhden, enkä edes kaupanpäällisiksi nameja. Niitä ihania amerikan pastilleja tai suklaapatukoita, joita salaa syön sekä peileiltä että puolisolta. En potenut jäätelöstä enkä päätöksestäni olla ostamatta ylimääräistä herkkua laisinkaan krapulaa. Koin olevani onnellinen, en Classic -jäätelön tuomasta sokerista, vaan siitä, että pysyin kohtuudessa - eikä se tuntunut oikeasti ollenkaan niin pahalta, miltä se on muka tuntunut! Seuraavina päivinä huomasin silloin tällöin ihan fyysisesti, että nyt on se hetki, jolloin söisin tunteisiin. Mutten syönyt. 

Uskon kyllä vankasti, että ahminta ja tunteisiin syöminen vielä iskee takaisin. Ehkä ensi viikolla tilipäivän koittaessa, ehkä kolmen kuukauden päästä töiden loputtua. Kun elämässä tapahtuu muutoksia, huomaan silloin olevan vaikea muuttaa ruokailutottumukset vastaamaan paremmin silloista elämäntilannetta. Silloin viimeistään ahminta todennäköisesti iskee kahta kauheammalla voimalla, mutta juuri nyt olen silti onnellinen. Mä sain siitä perkeleestä edes yhden pienen erävoiton. Kun se heikompi hetki tulee, haluan muistaa, että ei ahminta ole mission impossible ja minä itse olen oman elämäni James Bond.

sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Testissä Salvequick kuorintasukat ja CCS jalkasuihke

Jalkani ovat aivan onnettomat. Kantapäät halkeilevat, iho rikkoutuu helposti, nilkkani turpoavat herkästi, jalat ovat usein selvästi väsyneet.. hikoavatkin nolosti heti, jos on yhtään vääränlaiset kengät jalassa sekä silloin, kun kengät on pakko pitää jaloissa koko päivän. Kaikesta huolimatta kintut vievät rohkeasti aina eteenpäin, joten ehkä olisi aika palkita jalat kunnolla. Niiden pitäisi kantaa meikäläistä vielä 40 vuotta ja tällä menolla epäilen sen toteutumista, Saksilla kantapäiden kuivien kohtien leikkuu kerran vuodessa ei varmasti ole sitä parhainta  mahdollista huolenpitoa, jota jaloille voi tarjota.. 😂Jotain hyvää jalat siis viimeinkin ansaitsevat.

kuva © valmistaja
Halkeilevat kantapäät ovat sukuvitsaus. Vanhempi siskoni kokeili Salvequickin kuorintasukkia ja oli niin positiivinen sen käytöstä, joten hän osti myös minulle samanlaiset. Empä malttanut odottaa yhtään, joten sukat menivat samantien pari viikkoa sitten jalkaan. Parikymppiähän nämä maksavat, mutta mielestäni ovat sen arvoiset.

Käyttö oli hieman vaivalloista sukkia jalkaan laittaessa, koska geeliltä ei voinut välttyä. Sitä kun tursusi vähän joka paikasta jo leikkausvaiheessa. Olen aivan noviisi ylipäätään tällaisten hoitotuotteiden kanssa, joten olisin kaivannut jotain vinkkiä siitä, miten teipit voisi laittaa sukkiin. Ei teippien laitolla varmaan sen suurempaa merkitystä ollut, mutta nyt laitoin ne omalla tavallani. Googlailin sukista kokemuksia ja sitten huomasin, että olen laittanu 99% täysin eri tavalla mitä muut kuorintasukkien käyttäjät. Sinänsä mitään väärää ei (kai) tapahtunut, mutta ohjeet oli kyllä todellakin yksinkertaiset - neljä kuvaa ja that's it.

Vaan eipä tehdä tästä ongelmaa - sitä kun ei edes ole. Sukat pidetään 90min jalassa, pesu ja sitten odottamaan kuoriutumista. Minulla kuoriutuminen alkoi neljän päivän päästä pikku hiljaa ja kesti noin viikon. En edes tiennyt, että kaiken tuon kovettuman alta löytyy ihanan siloista ja suloista ihoa..! Ihan pahimmat kovettumat harmittavasti lähinnä vai pehmenivät, mutta olen kyllä itsekin positiivisesti yllättynyt näistä sukista. Jalat todellakin raikastui kuoriutumisen jälkeen - ne tuntui ihan uudesti syntyneille. Aion tehdä tästä joka keväisen ja syksyisen tradition, eli todellakin suosittelen 👌

kuva © yliopiston apteekki

Olen hikoillut lapsesta saakka painostani riippumatta (tosin lihavimpina aikoina itseasiassa vähemmän) vuosikausia kainaloista, johon lopulta vasta tujakka Absolut Torr oli vastaus. Muutaman vuoden käytön jälkeen ongelma siirtyi kuitenkin jalkoihini. AT tukkii hikirauhaset ja koska hikoilu on välttämätöntä, se siirtyy luonnollisesti silloin toiseen paikkaan. Jaloissa on kuitenkin niin paksu nahka, että edes Absolut Torr ei ole auttanut jalkojen hikoiluun. CCS Jalkasuihkeelta odotin siis paljon - tai lähinnä toivoin parasta. Oen käyttänyt jalkasuihketta päivittäin parisen viikkoa aina aamupesun jälkeen. Sitä on helppo suihkauttaa, se tuoksuu todella miellyttävälle, ei kutise tai kirvele mitenkään ja kuivuu nopeasti.

Jos välttelee kenkiä ja sukkia, joissa ilma ei kierrä, suihke kaikista peloistani huolimatta toimii. Heti jos on vääränlaiset kengät jalassa. ei vaikutusta ole muuta kuin siihen, että jalat pysyvät kuivina, mikä toisaalta on jo omanlaisensa lottovoitto. Sinänsä siis suihke on toimiva, mutta sellaisenaan ei poista huonoista materiaaleista tehtyjen jalkineiden tuomaa ongelmaa. Jos suihketta käyttää yhteistyössä hyvien materiaalien kanssa, se toimii luvatunlaisesti. Sen avulla oma stressi hikoilevista jaloista on pienentynyt reippaasti, joka jo itsessään  vähentää hermostuneisuutta ja sitä kautta hikoilua. Nyt olen oppinut kiinnittämään tarkempaa huomiota jalkineiden materiaaleihin. Koska työssäni joudun pitämään kenkiä lähes jatkuvasti jalassa, vaihdan ja pesen silti työkenkäni viikottain, mutta CSS jalkasuihke on tuonut huomattavaa huojennusta elämääni.

Hinnaltaan CCS jalkasuihke ei mielestäni ole sieltä pahimmasta päästä - 10,90€/100ml. Lähes päivittäisellä käytöllä veikkaisin pullon kestävän vähintään kuukauden. Oli ongelmana hikoilevat jalat tai muuten vain haluaa jalkojen tuntuvan virkeille, suosittelen jalkasuihkeen ostoa! Se todella saa jalat pysymään kuivina ja raikkaana yhdessä järkevien materiaalien kanssa. Varsinkin näin hellepäivinä raikkaat ja kuivat jalat saavat unohtamaan pelonsekaien paniikin kenkien pois ottamisesta vieraillessa.

lauantai 20. toukokuuta 2017

Linkitä blogisi !


Oletko juuri aloittanut elämäntapamuutoksen tai oletko sillä matkalla ollut jo hetken aikaa? Kenties ensimmäistä kertaa, ehkä jo useampaankiin otteeseen.. Elämäntapamuutostasi voi seurata osana  tavallista arkeasi tai keskityt siihen ihan sellaisenaan? Uskallat näyttää myös sen huonon päiväsi, ehkä pohditkin aihetta pidemmälle? Tavoitteenasi ei ole kaiken sen henkisen kamppailun jälkeen fitnesskisat tai ura personal trainerina, vaan ihan tavallinen arki? Kärsitkö kenties ahminnasta tai tunnesyömisestä, patalaiskuudesta tai vaikka kilpirauhassairauksesta, jotka häiritsevät urakkaasi? Et ole rautainen ammattilainen, vaan olet yhä ylipainoinen tai vain huonokuntoinenkin ihminen? Et kirjoita vaaleanpunaisten lasien takaa yksisarvisen oksentaessa sateenkaaria ja paskantaen koiranpentuja?

Kaipailisin lisää luettavaa, joten nyt saa linkittää bloginsa - yllä olevin pienin toivomuksin. Lukulistallani päässeet esitellään aikanaan omana postauksenaan, joten jos mielestäsi blogisi täyttää osan toiveistani, linkitä se! Blogisi ei tarvitse olla keskittynyt elämäntapamuutokseen, mutta ihan puhtaasti lifestyleblogeja en etsiskele. Arkea saa ja pitääkin näkyä mukana sopivasti, kuului siihen mukaan sitten koirat, lapset tai vaikka joku harrastus. Iälläsi ei ole myöskään mitään väliä 😊

Kopioi tämä kursivoitu koodi, täytä omilla tiedoillasi ja lähetä se kommenttiosiossa: 
<a href="http://blogisi osoite">blogisi nimi</a>

Aikaa blogin linkitykseen on su 11.6 saakka !

tiistai 16. toukokuuta 2017

Hae mulle lisää ruokaa, silakoita, vatsa huokaa

Aluksi tästä piti tulla tavallinen ruokapäiväkirja kuvin. Tämä ei ole kuitenkaan mikään raikkaan terveellisen ruokapäiväkirjan esittämistä kaikelle kansalle ihailtavaksi houkuttelevine ruokakuvineen. Tämä on sitä todellista sopimattomasti lihavan arkea, jossa toteutui aikalailla kaikki ne kompastuskiveni  - tragikoomisesti vieläpä samana päivänä. Vaikka askeleet toki olivatkin aika kohtuulliset (lopullinen lukema peiton alta katsoessani jäi 25t paremmalle puolelle), ei tässä päivässä ole kehumista. Yli 3000 kaloria, toisaalta vajaa 4000 menetettyä kaloria.. Mutta koska arki nyt välillä yhä on tätä, ettei pää ole syömisissä laisinkaan mukana, niin mitäpä sitä valehtelemaan ja laittamaan kuvien ulkopuolelle osaa ruoasta.

 

Aamupala klo 04:30: kaksi Vaasan ohutta ruispalaa edam-juustolla, activia metsämarjajogurtti, 0.5L kahvia
Kahvitauko 9:00: Vaasan ohut ruispala edam-juustolla, activia metsämarjajogurtti, 2,5dl kahvia + 0,3L vettä
Lounas 11:00: Vaasan ohut ruispala edam-juustolla ja paprikalla, jäävuorisalaatti, feta, kasvikset, 0,5L vettä
Kahvitauko 13:30: 2,5dl kahvia, 0,5L vettä

 

Päivällinen 16:00: suklaapatukat x 4, Vaasan kaksi ohutta ruispalaa edam-juustolla, kurkkua, fetaa, jauhelihakastiketta, täysjyväspaghettia, 0,5L vettä
Iltapala/välipala/mikälie 19:30: Täysjyväspaghettia, jauhelihakastiketta, kurkkua, fetaa


Totta puhuen on ollut helvetin rankka päivä takana. Työpäivinä päivän ruokailu aamupalaa lukuunottamatta on aikalailla vakio - leipää juustolla, salaattia ja kasviksia tai keittoa, jogurttia.. ripoteltuna kahvitauoille ja lounaaksi. Näillä eväillä jaksan paremmin töissä, joten en ole sitä lähtenyt muuttamaan, vaikka yksipuolinen onkin hieman. Töiden jälkeen kotona ruoka vaihtuu sitten luonnollisesti, mutta tulee ajottain harha-askeleita kokonaisuuteen, kuten tästä päivästä näkee. Leipä on syntisen hyvä ja helppo ratkaisu ikuisuusongelmaan mitä syödä pikaisesti, mieliteoille antaa vallan välillä liiankin helposti, annoskoot oli täysin pielessä, koko päivän puuhailun jälkeen olin, että mitäs nyt kun iski tylsyys enkä ihan vielä nukkumaankaan tahtoisi - no syödään nyt kerran vielä! Suklaapatuikoitakaan ei voi ostaa ikinä yhtä, vaan pitää olla useampi. Syöminen on mun heikoin kohta.

Oikeastaan ei ollut edes nälkä missään vaiheessa, mutta välillä pää ei yksinkertaisesti ole laisinkaan mukana. Mutta semmosta se on välillä, yli on päästävä eikä voi jäädä surkuttelemaan. Ehkä tällainen "julkinen mättöpäivä" saa miettimään ensi kerralla pariin otteeseen ennen toisen annoksen ottamista tai suklaan ostamista. Taidan jatkossa ottaa aina kuvat, kun päivä menee överiksi ja pistän näkyville. Ehkä häpeä saa miettimään uudestaan 😏

sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Bluebiit aktiivisuusranneke

Olen jo kauan haaveillut aktiivisuusrannekkeesta, mutta koskaan en ole yhtään omistanut enkä edes tiedä mitään niiden toiminnasta. Siksipä päätin seikkailla Torin sivuilla ja katsoa ensin, olisiko siellä jotain näin vasta-alkajalle. Sieltä löytyikin sitä sun tätä, mutta googletellessani merkkejä huomasin, ettei minulta suurimman osan käyttö onnistu. Olisi pitänyt olla iPad ja milloin mitäkin eri uusinta uutta sovellusta, joita oma alkukantainen älypuhelimeni ei tue. Silmiini osui lopulta ilmoitus käyttämättömästä Bluebiitin aktiivisuusrannekkeesta - pikainen googlaus, myyjään yhteys ja pian ranneke löysikin tiensä perille suurkaupungista savolaiselle maaseudulle.

Tarkemmat tuotetiedot Bluebiit BlueActive rannekkeesta löydät tästä linkistä.
kuva © bluebiit

Ennen käyttöönottoa rannekkeesta irroitetaan helposti lähtevä "älykeskus", jossa on usb-portti. Usb-laturin avulla se laitetaan tietokoneelle lataukseen - ohjeiden mukaan pari tuntia riittää kolmen päivän akun kestoon. Latauksen jälkeen älykeskus laitetaan takaisin rannekkeeseen paikoilleen, jonka jälkeen alkaa omien tietojen ja muiden asetusten syöttö. Rannekkeessa on merkintä, kummin päin älykeskus tulee. Näin välttää usb-portin kastumisen ja muutenkin edesauttaa rannekkeen kestävyydessä. Itse ranneke on helppo laittaa käteen ja pituusvaihtoehtoja on paljon ja kiinnitykset tarpeeksi tiheään. Ja mikä parasta - tätä ei tarvitse leikata sopivan mittaiseksi pahimmillaan kohtalokkain seurauksin. Kumimainen ranneke ei kiristä, hiosta, purista tai ahdista, kuten minulla tuppaa lähes kaikki ranteessa oleva aina tekemään. Tätä en aina edes huomaa tai muista olevan ranteessani !

Aluksi en meinannut osata käyttää BlueActiven hipaisumaista selaustekniikkaa enkä saanut tallennettua tietoja. Kun sitten vähän vahingon kautta ymmärsin toimintatavan, koin sen itseasiassa aika nerokkaaksi tekniikaksi. Nopealla hipaisulla eteenpäin, "pohjaan" hetken painamalla tallennus. Helppoa ja vaivatonta, eikä peloistani huolimatta hipaisunäyttö ota vaatteista tai muista osumista itselleen käskyä. Ihan vähän miinusta annettava kuitenkin siitä, että ehkä joku paluunäppäin olisi voinut olla, mutta toisaalta - kun on saanut omat tietonsa ja perusasetukset tallennettua, pärjää yhden suuntaisella napilla vallan hyvin.


Ominaisuuksia BlueActivessa on juuri tarpeeksi - kello, päivä, askeleet, kalorit, kuljetut kilometrit, vauhti, ajanotto sekä unenlaatu (kolme erilaista hymiötä kertoo laadun) ja toki asetukset. Jokaisen saa helposti hipaisemalla katsottua ja kieltämättä päivän mittaan tulee katsottua varsinkin askeleet. Tavan askelmittarini näytti aikoinaan ihan höpöjä, mutta rannekkeen askelmittari vaikuttaa aika tarkalle. En ole edes osannut arvata, paljonko minulla askeleita tulee päivän aikana. Niinä päivinä, kun en ole tehnyt juuri mitään, niitä on vain 4000-6000. Eli kauas jäädään siitä kymmenestä tuhannesta, jota suositellaan. Toki arkena askeleita tulee sitten 30t molemmin puolin, mutta että noin vähän tulee askellettua vapaa-aikana. Sai kyllä miettimään omaa liikkumista ja nykyään sitä tahkoo sen kymmenen tuhatta askelta kotoilupäivinäkin.

Olen täysin rakastunut rannekkeeseen - tällainen perusranneke saisi olla jokaisella Maija Meikäläisellä ja Maukka Perusjätkällä. Ilman konkreettista näyttöä olisi minunkin askelmäärä jäänyt tietämättä - nyt esimerkiksi juuri askeleisiin voi vaikuttaa jotenkin, kun tietää missä mennään.  Heti sunnuntaina sainkin jo hieman yli 11t askelta ihan vain normiaskareiden parista. Bluebiit BlueActive näyttää kaikki perustarpeet, on kaikin puolin vaivaton ja kestää erinomaisesti vettä. Itselläni akku kestää viitisenkin päivää, vaikka useasti päivässä katsonkin juuri askeleita. Laadultaan siis kaiken kaikkiaan erinomainen ranneke niin kotiin kuin kiireeseenkin. Hinnallakaan ei ole tätä pilattu ja mielestäni se on yksinkertaisen tyylikäskin.

Jos siis olet etsimässä hintansa arvoista aktiivisuusranneketta, Bluebiit BlueActive kannattaa pitää mielessä.

tiistai 25. huhtikuuta 2017

Mä joka päivä töitä teen, joka ainoa aamu seitsemäksi meen

Puolen vuoden työttömyyden ja opiskelemisen jälkeen loppusyksyyn kestävä kausityöni alkoi taas eilen ja voi pojat, että tätä on odotettu! Vaikka olen viimeiset seitsemän vuotta herännyt joka aamu 5-7 välissä ja olen mennyt 21-23 välissä nukkumaan, on päivästä puuttunut sellainen tietynlainen rytmi, joka edesauttaa elämäntapamuutoksen sisäistämisessä. Tajusin taas, että eihän se sisäistäminen ole kuin viitsimisestä ja omasta päästä oikeasti vain kiinni.

Kun muistelen viime vuotta, jolloin sain edelliset kymmenen kiloani pois, se oli nimenomaan pitkähkön työttömyyden jälkeen alkaneen kausityön ansiosta. Arki ja ylipäätään elämä on paljon helpompaa silloin, kun elämä menee tietyssä rytmissä. Pojot kuitenkin niille, jotka kerkeää ilman, että kukaan perheenjäsenistä kärsii äidin tai isän poissaoloista kotoa ja jotka oikeasti jaksaa silti kaiken rääkin jälkeen rankkaa kokopäivätyötäkin! Vaikka mulla ei ole kuin koirat ja avopuoliso eikä lapsia, en kerkeisi mitenkään salille enää ellen pihistäisi yöunista. Mä en kerkeä, enkä mä halua napsasta muutenkin vähäisistä yöunistani yhtään. Heräät, syöt aamupalan, käytät koirat, lähdet töihin, teet töitä, kahvitauko, töitä, ruokatauko, töitä, kahvitauko, töitä, kotiin. Koirat ulos, lämmin ruoka, pihatyöt, iltalenkki, iltapala. Ja kappas se onkin nukkumaanmenoaika ja sitä kuuluisaa omaa aikaa jäi hyvällä tuurilla maks tunti, jonka mieluummin viettää puolison kanssa.. Säännöllisyyden ja hektisyyden johdosta kuitenkin kaikki tylsyyden johdosta tulleet turhat syömiset jää kuin luonnostaan kokonaan pois, koska ruokaan ja sen laatuun kiinnittää oikeasti huomiota. Välillä toki tuli viime vuonnakin käytyä hakemassa kebabit, mutta pääosin kaikki syömäni ruoka oli aika tarkkaan harkittua. Se ei kuitenkaan ollut silloin lainkaan vaivalloista tai vastenmielistä, mutta työttömänä/opiskelijana sitä antaa huonoilla ajatuksille liikaa painoarvoa ja ahdistuu kyttäilystä. Liikaa aikaa? 😄


Laskin eilisen vajaan ja rauhallisen työpäivän kalorinkulutuksen. Abauttiarallaa 1891. Kävelyä, kyykkimistä, haravointia, kantamista, työntämistä.. Eikä missään vaiheessa tuntunut työltä, joten voiko paremmin kaloreita menettää ja tuntea tekemisen ympäri kehoaan! Vauhtihan nyt ei päätä huimaa aina, mutta väkisin sitä joutuu kävelemään aina sen 4-10km päivässä jyrkkiäkin rinteitä ylös unohtamatta niitä 50kg painoisia kärrejä tai muita kantamuksia. Kädet ja jalat huutaa heikommalla hoosiannaa ensimmäisen päivän jälkeen ja moni lopettaa kuukauden päästä työn aloittamisesta. Mä taas nautin. Hyötyliikuntaa parhaimmillaan, joka tulee jumalattoman helposti ja vaivattomasti.

Pelkästään kausityöni johdosta kalorinkulutukseni on n. 2000-4000 päivässä plus kaikki kotona tapahtuva arkinen liikunta. Koirien lenkitys, pihatyöt.. Vaikka työni on rankkaa varsinkin keskikesällä, et voi töissä mässyttää raskasta ruokaa tai makeaa tauolla tai et oikeasti jaksa painaa sen jälkeen täysillä. Silloin tärkeimmässä roolissa jaksamisen suhteen on säännöllisyys ja kevyt ruoka. Kaikista parasta tässä työssäkäyvän elämässä onkin juuri se, että mikään ei tunnu missään vaiheessa vaikealle, vaan kaikki se tietynlainen viisaus arkeen tulee luonnostaan. Sen vuoksi tiedän, että jossain tuolla pääni syövereissä elää se terveellisempi minä, joka ottaa aina kausityöni ajaksi ohjat kokonaan itselleen. Ehkä tämän kesän myötä se terveempi minä ottaa vihdoinkin minut kokonaan valtaansa ja pääsen viimeisestä vajaasta kympistäni eroon?

Oletko työtön vai työssä? Mikä tilanteessasi on haastavinta ja mikä helpointa painonpudotuksen tai elämäntaparemontin suhteen? 

tiistai 4. huhtikuuta 2017

Arvonta lukijoille !

Pidän arvonnoista, joten tässäpä olisi lukijoille avoin arvonta. Palkintona on Oriflamen setti, jonka tuotteet valitsin. Ethän liity lukijaksi vain arvonnan vuoksi/ajaksi, olen niin kauan ollut blogimaailmassa, että olen aika haka tunnistamaan arvontojen perässä juoksijat 😏

Osallistumisaikaa on 30.6.2017 klo. 21:00 saakka. Voittajaan otetaan yhteyttä sama illan aikana. Sinulla on viikko aikaa vastata sähköpostiisi, tai arvon voittajan uudestaan, eli muista antaa aktiivinen sähköpostiosoitteesi!

Osallistumisohjeet

○ Yhden arvan saat, kun kerrot mitä kautta sopimattomasti lihavaa luet (blogger, blogit, blogipolku, jotain muuta kautta - mistä?) ja laitat sähköpostiosoitteesi.

○ Lisäarvan saat, kun laitat allaolevan koodin blogiisi. Koodin voi laittaa esimerkiksi näin: kopioi koodi  (koko tuo tummennettu litannia) → mene blogisi ulkoasuun → lisää gadget → valitse "html/javascript", johon lisäät koodin → tallenna. Saat mainostaa toki haluamallasi tavalla, mutta kuva olisi suotavin linkitysvaihtoehto.

○ Ilmoita, monella arvalla osallistut. Jos olet laittanut kuvalinkin blogiisi, kerro myös blogisi osoite. 

<a href="http://sopimattomastilihava.blogspot.com/2017/04/arvonta-lukijoille.html"><img src="http://i.imgur.com/2LMr2ty.jpg"></a>

Palkinto

(huom, pidätän oikeuden muuttaa palkintoa tarvittaessa arvoltaan ja tyyliltään noin samanlaiseksi setiksi esim. toimistusvaikeuksien tai varastosta loppumisen vuoksi)

Onnea arvontaan !

maanantai 3. huhtikuuta 2017

Maaliskuussa sulaa jää, jää, jää, huhtikuu jo lämmittää

Ai miten jumppa meni? Pakko sanoa, että jo ensimmäisen jumpan seitsemän minuutin jälkeen puuskutin kuin hyeena kaadollaan ja seuraavana päivänä tunsin, kuinka rinta- ja vatsalihakset olivat tehneet selkeästi jotakin, koska olivat vähän kipeät. Huomasin, että kroppani oikea puoli on reilusti heikommassa kunnossa kuin vasen puoli. Olin tosi epätasapainoinen. Tämä vinouteni kuulema johtuu snadisti paristi vinosta alaselän nikamasta, mutta että olisin näin epätasapainoinen..! Toispuolisuuteni huomaan selkeästi nyt kuvistakin katsoessani. Vatsalihakseni ovat totta puhuen olleet aivan rapakunnossa, vaikka ajattelin, että kyllä niillä jotain peruskuntoa on. Pullataikinalta tuntuva massu on näköjään todella lahjakkaasti suojannut lihaksia käytöltä.

Reilu viikon jumppaamisen jälkeen tuli hieman ongelmia jumpan toteuttamisessa, sillä onnistuin liukastumaan pihalla ja tuin kaatumista oikealla kädelläni. Virhe. Olkapääni rusahti äänekkäästi. Viiltävän viikon jatkuneen kivun takia, joka säteili kyynärpäähän asti, epäilin jo jotain olkapään kiertäjäkalvon revähdystä. Lepuutus onneksi auttoi, mutta jouduin hieman muuttamaan joitakin liikkeitä niin, että oikea käsi ei rasittuisi jumpista. Vaikka videoissakin ohjeistetaan, että yksi sarja pitäisi tehdä 2-3 kertaa kolmesti viikossa, tein vain yhden päivässä (+ välillä joku 15-20min HIIT tylsyyttäni viikonloppunakin). Ihan siksi, että motivaationi pysyisi yllä koko kuukauden ajan. Kiinnitin enemmän huomiota tekniikkaan kuin samassa tahdissa tehtyihin harjoituksiin juuri tuon vinouteni vuoksi.

Nyt kuukausi on ohi. Jaksoin tehdä kerran päivässä ja välillä jopa viikonloppunakin. En tunne olevani valaistuksen kokenut, mutta yleisfiilis on kuitenkin yllättävänkin hyvä. Ehkä sen takia, että jumit (ja päänsärky) hävisivät, oikea puoli vetreytyi ajan myötä selkeästi, liikkeet tuntuu jo helpoille ja pitkään jatkuneen unettomuuden jälkeen unikin alkoi maistua paremmin. Annoin itselleni vapauden kokeilla myös muita Lumowellin noin kymmenen minuutin treenejä, mutta suurimmaksi osaksi jumpat koostui juuri näistä viime postauksesta mainituista. Tuntuu, että kuukaudessa "suoristuin", jolla varmasti sitten vaikutuksia juuri päänsärkyyn yms.

Mielestäni "koe" oli onnistunut ja kyllä jotakin helpotuksen tunteita kropassa voin laittaa jumpan piikkiin. Tottakai pelkkä lyhytkestoinen kotijumppa ei vaikuta mihinkään yksinään eikä muutokset arjessa ja kropassa mitään suuria ole, mutta aina parempaan suuntaan! Lopputuloksena voin sanoa, että vaikka kotijumppailu tuntuisikin huuhaalta, aion itse henkilökohtaisesti tehdä niitä jatkossakin. Lisään mukaan vielä HIITtejä, joihin hieman hurahdin ohimennen.. taisi ihan pieni kevään ensimmäinen hiittikärpänen purra vastusteluista ja jäätävistä ennakkoluuloista huolimatta.. 🙊

Kuukauden kotijumppaamisen jälkeen mitat ovat seuraavat: 
vyötärö 89cm, lantio 99cm, reisi v/o 58,5/60 cm, allit v/o 31/31cm, paino 79.3kg.

Ja sitten ne "ennen ja jälkeen" kuvat (, joissa ei ole mitään ihmeellistä, koska edelleen rakas massurassu ja selluliitit ovat tallella). Klikkaamalla isommaksi. Harmaat kuvat on otettu 1.3, värilliset kuvat 1.4.

maanantai 27. maaliskuuta 2017

Kun liikun, löydän tien Ja kuljen pitkälle

Jokaisessa meissä asuu pieni tutkija, joten halusin tehdä pienen testin. Aloitin maaliskuun ensimmäinen päivä jo olemassa olevan pienen arkisen liikunnan lisäksi noin kymmenen minuutin kotijumpat, joita olen tehnyt arkiaamuisin piakkoin kuukauden ajan. Ihan mielenkiinnosta, onko näin lyhyillä treeneillä mitään vaikutusta esimerkiksi mittoihini tai ihan vain yleiseen olotilaani. Painoa en seurannut tällä välin sen ihmeemmin, koska lähinnä halusin nähdä, vaikuttaako jumpat mittanauhaan.


En ole kovin pitkäjänteinen enkä jaksa kiinnostua samasta asiasta pitkään. Tämän vuoksi motivaation ylläpitämiseksi tutkittuani tarjolla olevia ohjelmia ja videoita, tein itselleni ohjelman muutamasta eri Lumowellin lyhyestä virtuaalisesta treenistä. Videoita on kehuttu paljon, joten päätin antaa niille mahdollisuuden. Katselin samalla mm. ohjeita lämmitykseen ja muutenkin jumpan aloittamiseen näin totaalisena amatöörinä. Yritin valita treenit kuukaudeksi niin, että ne olisivat mahdollisimman monipuolisia ja koskettaisivat juuri minun ongelmakohtiani.

Söin aikalailla kuten ennen, käytännössä siis perinteeksi muodostuneesti reilu puolet kuusta hyvin ja loppuosa huonosti.. 😁 Syöminen ja mukavuudenhaluisuus on ne minunkin todelliset ongelmat. En silti niinkään vahdannut syömisiäni, koska varmasti pelkästään syömisiä muuttamalla pysyvästi olen varma, että mittani olisivat muutenkin erilaiset. Halusin kokeilla jumppaa nimenomaan nykyiseen tilanteeseeni huonoine ja hyvine päivineen, että onko sillä jotain hyötyä yleiseen olooni tai mittoihini. Aioin testata yksistään jumppaa siis noin kiintetymisen + lisäharrastuksen kannalta. Tavoitteet? Ehkä juuri se, että saisin jotain uutta liikuntaharrastusta arkeen. Motivaation ylläpitäminen, Toki kiinteytyminenkään ei haittaa, mutta tiedostan ettei kuukausi siihen vielä riitä koska syöminen on vielä aika romuna.

Olen seuraillut mittojani piakkoin kuukauden ajan. Olen pitänyt koko ajan kirjaa niistä, jotta osaan sanoa mikä on vain turvotuksen tuomaa itsestäänkin katoavaa lisämittaa ja mitkä ovat todelliset mittani. Lopputulokset fiiliksistä ja mitoista - joista selviää oliko jumpalla oikeasti jotain hyötyä - saatte myöhemmin lukea toisesta osasta heti kuun vaihtuessa, kunhan koe on kokonaan ohi.

• • Tässä noudattamani jumppavideotMaanantai & torstaitiistaikeskiviikkoperjantai • •

Ennen treeniä mittani olivat seuraavat:
vyötärö 94cm, lantio 100cm, reisi v 59cm/o 61,5cm, allit v/o kumpikin 33cm, paino 79,5kg.

? Onko joku teistä kokeillut kotijumppaa tai koti-HIITtejä aikaisemmin ja millaisin tuloksin? Jäikö arkeen mukaan vai tuntuiko vain hömpälle? Millaisia jumppavideoita olet kokeillut/noudatat? Onko kotijumppaamisessa jotain hyvää, jotain huonoa?

lauantai 18. maaliskuuta 2017

"Luvannut ja väittänyt olen oikeaan ja vasempaan"


Missään muualla ei taida olla niin paljon väittämiä kuin laihduttamisessa? Toki tutkimustulokset muuttuvat koko ajan, esimerkiksi ruokavaliossa se mitä tänään suositellaan, saattaa ensi viikolla olla yksi pahimmista, joten väittämien synty on ihan normaalia. Pureudutaampa hieman muutamiin väittämiin joita painonpudotukseen liittyy. Blogger ei jostain syystä suostu taas toimimaan kunnolla, joten näitä väittämiä tulee vielä toisenkin postauksen verran jossain vaiheessa. Lähteet väittämän lopussa.

Karppaus on avain onneen
Hiilihydraatit lienevät yksi laihduttajan ruokavalion suurimmista synneistä ja väite pitää tavallaan paikkaansa. Nopeita hiilihydraatteja syömällä turvottaa varmasti ja ne saavat verensokerin heilumaan. Verensokerin heilautuksella on ne omat vaikutuksensa: verensokerin pudottua sitä helposti ostaa heikkoon oloon ja nälkään lääkkeeksi sen suklaapatukan. On kuitenkin olemassa hyviä hiilihydraatteja, joita kutsutaan hitaiksi hiilihydraateiksi. Hitaat hiilihydraatit eivät saa verensokeria heittelehtimään, ne sisältävät runsaasti kuitua ja ravintoaineita. Hiilihydraatteja ei siis ole syytä välttää, mutta kannattaa juuri verensokerin heilahtelujen kannalta miettiä, josko sen ranskanleivän jättäisi ostoskorista pois. Nopeita hiilihudraatteja ei kannata kuitenkaan täysin välttää: esimerkiksi banaani sisältää nopeita hiilihidraatteja, mutta on silti loistava välipala. Kaikki hiilarit eivät siis ole pahasta. On aina hyvä suosia hitaita hiilihydraatteja, jotka eivät saa verensokeria heilahtelemaan, kuin jättää ne kokonaan pois.
[lähteet: kuntovartijat, kuntoplusanna

Laihduttaja ei saa syödä enää herkkuja
Jos alan laihdutuskuurille, en saa syödä enää herkkuja? Tämä olisi kuin saisi kuolemantuomion. Itse syön kausittain namia: välillä päivittäin, välillä saattaa olla kuukausienkin tauko. Jos minulle lyötäisiin nyt dieettijoka kieltäisi namit, repsahduksia olisi luvassa hyvinkin nopeasti. Kaikki herkuttelee joskus jollain tapaa. Avainsana onkin joskus ja kohtuudella. Mässyttelyllä vaikkapa kerran viikossa voit estää houkutukset muina päivinä, toisin kuin 100% kieltäytymisellä. Laihdutus ei kaadu siihen, jos yhteen päivään viikossa vetää sipsiä ja karkkia. Jopa amerikkalaistutkimuksen mukaan namuja nauttivilla henkilöillä todettiin olevan kapeampi vyötärö kuin niillä, jotka eivät syö laisinkaan nameja. Jotta herkuttelu näkyisi jossain vaiheessa puntarissa, pitäisi nameja syödä yli 7000 kalorin verran.
[lähteet: iltalehti,  menaiset]

Aikuinen ihminen ei tarvitse välipaloja
Tämä väittämä taitaa onneksi olla vain puhdas mielipide- ja tottumiskysymys, en ainakaan löytänyt tutkimustuloksia tukemaan tätä väittämää puolesta enkä kyllä vastaankaan. Kuten moni muukin, itsekin puhun välipalojen puolesta, vaikka tapa vauvapalstalla alapeukutettaisiin. Mitä rankempi työ, sitä tärkeämpää jotain pientä on syödä, ettei verensokeri tipu. Jotkut sanovat, ettei verensokerin tippumista parin tunnin aikana edes huomaa, mutta itse sen kyllä noteeraan aika herkästi. Paha olo tulee, päässä huippaa ja vatsa kurnii lounaaseen mennessä niin paljon, että se peittoaa ruohonleikkurin äänenkin. Iltapäivällä töistä päästyä nälkä onkin niin kova, että sitä mättää kiireellä lautasen täyteen ruokaa. Kaikille välipalat ei sovi ja se on ok. Meidän välipalojen syöjien pitää taas muistaa sanat joskus, kohtuudella ja mitä.
[lähteet: turun sanomat, iltalehti]

Jokaisen urheilusuorituksen jälkeen voi syödä proteiinipatukan
FitFarmin Fit Bar juustokakun makuinen proteiinipatukka on oikeasti todella hyvän makuinen. Mutta saako niitä syödä jokaisen suorituksen jälkeen? Ihminen tarvitsee proteiinia, mutta proteiinintarve on täysin yksilöllistä. Lihaskuntotreenin jälkeen on hyvä nauttia jotain proteiinipitoista, mutta perusliikkujalle (eli ei tavoitteelliselle treenaajalle) oikea ruokavalio on tärkeämpi kuin proteiinipatukat. Suomalaisten proteiininsaanti on yleensä  runsasta, jolloin perusjampan on turha alkaa syömään ylimääräistä proteiinia. Treenaaminen toki lisää proteiinintarvetta, mutta elämä ei todellakaan kaadu siihen, jos laihduttaja salitreenin jälkeen unohtaa syödä proteiinipatukan. Esimerkiksi juuri proteiinipatukat voivat olla kuitenkin todellisia sokeripommeja ja harvemmin niitä voi siksi kutsua terveysruoiksi, joten parempi jättää se kallis patukka kaupan hyllylle..
[lähteet: digiterveys, keventäjät, ruokatieto, lihastohtori, iltasanomat]

tiistai 7. maaliskuuta 2017

"Mut kaikilla mutkilla ja näillä suorilla on, aina tarkoitus"

Vajaa puolitoista viikkoa siitä, kun päätin lopettaa kaloreiden ja hiilihydraattien kyttäämisen. En minä niiden laskemista lopettanut, mutta lopetin kuitenkin niiden vahtaamisen ja itseruoskinnan.

Ennen tätä päätöstäni ottaa rennommin, painoni oli noussut vain silmänräpäyksessä 78,5kg:stä 79,7kg:n - kiitos reippaasti yli mentyjen kaloreiden ja turhien hiilihydraattien. Mitat olivat lantio 100cm, vyötärö 94, rinta 101,5 ja reidet v/o 59/61,5 (mitattu 1.3). Pieleen meni siis helmikuu ihan heittämällä. Huonojen hiilihydraattien myötä vyötärö kasvoi taas silmissä.

Päätin, etten pode huonoa omaatuntoa enkä ala itsesäälissä rypemään enää, koska se vie minua vain kauemmas tavotteistani. Ajattelin, että nyt selvitän ensin pääni sisällön ja katsellaan vasta sitten. Vaikutus onkin ollut sama kuin edellisellä vaikealla kympillä: syömiset ovat järkiintyneet, olen pysynyt kaloreissa (pidän rajana 1900kcal/pvä) ja hiilihydraatitkin ovat laskeneet tietynlaisen rentouden myötä taas reilusti alle 200 eivätkä ne koostu enää täysin turhasta hötöstä. En ole syönyt makeaa (no myönnän, kolme lion-patukkaa mennyt 😆), en tunteisiin, en ole ahminut.. ruokarytmikin on taas palanut takaisin. Taidan jatkaa tällä tiellä, etten kaloreita laske orjallisesti etukäteen, vaan lisään syömiseni vain päivän lopuksi ja katson sitten miltä näyttää. Ja hyvältähän se on näyttänyt.


Tänään, näin maaliskuun seitsemäs, vaaka näyttää 78,6kg (aamupalan syöneenä ja hieman paksumpi vaatekerros päällä, normaalisti mittaisin heti aamusta tyhjällä vatsalla kalsareissani jotta tulos olisi vertauskelvollisempi). Tosin minulla on tässä taustalla menossa pientä puuhaa, joka saattaa olla jotain auttamassa kohti parempaa tulosta.. kuukauden päästä tulossa tietoa, että mitä ja mitkä oli vaikutukset ennen ja jälkeen -kuvin eli kannattaa seurata blogia.. 😏

Jokainen meistä varmasti kokee takapakkeja. Tärkein kysymys, joka itseltään on silloin kysyttävä? Ottaako askel takapakista huolimatta eteenpäin ja yrittää uudestaan vai jäädäkö tuleen makamaan.
Mä päätin, että matkani jatkuu eteenpäin. Nyt on hyvä ja rento mieli - tästä on hyvä jatkaa kohti lopullista elämäntapamuutosta.

keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

"Kuljen kädet taskussa, kohti satamaa, ehkä löydän kotiin"

Jatkuvasti saa lukea onnistumistarinoita siitä, miten "luulin olleeni lihavana hyvän itsetunnon omaava, kunnes laihduin 20kg - kaikki olikin ollut itsepetosta". Näitä vastaavanlaisia uutisia tulee joka tuutista, mutta entä jos kaikki onkin toistepäin? Että lihavimmillaan sitä on oikeasti onnellisempi kuin normaalipainoisena?

Yli kaksikymmentä kiloa myöhemmin minusta tuntuu yhä 48/(X)XXL -kokoiselle. En näe peilissä itsessäni muutosta. Kroppani ei tunnu käyneen minkäänlaista muutosta. Vaikka vertailen kuuden vuoden takaisia mittojani nykyisiin ja sitä kautta huomaan joka paikasta lähteneen vuosien saatossa vähintään 10cm, olen yhä se reilun ylipainon omaava lähes koon viidenkympin tyttö. Vaikka elämäntapanikin ovat täysin erilaiset mitä reilu kuusi vuotta sitten. Kyllähän minä näen kuvista, että jotain on tapahtunut. Esimerkiksi se klassinen: vaatekaapin on joutunut laittamaan uuteen uskoon kokonaan. Mieli ei vain usko fyysisiin muutoksiin.

Huomaan ostavani yhä esimerkiksi juuri isoja vaatteita. Niitä peittäviä, joissa mahan saa piiloon.  Välillä tottumuksesta, välillä tarkoituksella. Ennen puin päälle mitä vain välittämästä mistään. Olenhan minä ihan syntyperäinen ruma, mutta en minä välittänyt. Mun itsetunto oli huipussaan enkä pelännyt näyttää sitä. Kannoin läskini ylpeänä, mitään selittämättä. Tiesin olevani oikeasti reilusti ylipainoinen, mutta ei se ollut este mihinkään: ei työpaikan saantiin, ei poikaystäviin, ei mihinkään. Vitsailin omasta painostani ihan ronskisti, heitin läskini kirjaimellisesti läskiksi. Minulle ei koskaan kommentoitu painostani, ellen itse ottanut asiaa puheeksi. Ja mielelläni minä puhuin, kaikista lihavuuden tuomista plussista ja miinuksista ja siitä, millaista elämä lihavana on. Kavereiden kanssa yhdessä hurrattiin jos kiloja karisi, yhdessä surtiin jos viikonloppu toi hieman lisäturvotusta. Lihavuus oli jollain tapaa jopa osa minun sen hetkistä persoonaa. Mutta minulla oli hyvä olla. 

En osaa olla näissä nykyisissä mitoissani. Katson nykyään vähemmän peiliin. Ahdistun ulkonäöstäni. Tällä hetkellä ei tunnu yhtään hyvältä, koko kroppa tuntuu todella vieraalle.
Näen heijastuksen itsestäni kaupan ovien edessä ja kiinnitän heti huomiota siihen, miten lihava ja ruma olen. Näen itseni koko ajan isona, joka ei mahdu ovista sisään. Jostain syystä nyt minulle saa myös sanoa mitä sylki suuhun tuo, koska olen enää vain jonkin verran ylipainoinen. Vaikka juuri nyt tarvitsisin kaikista eniten hyväksyntää (ja tukea!). Muut ihmiset katsovat kaupassa nenänvartta pitkin, mielessään sanat "ompa tuokin läski, tekisi itselleen jotain". Työkaverit vittuilevat mulle painostani jatkuvasti. "Lennu, sinähän olet syönyt keksejä ihan tarpeaksi, joten voimme varmasti jakaa muiden kanssa keksit." Puolitutut näkevät kolmen vuoden tauon jälkeen. "Sä oot lihonnut viime kerrasta, ei vissiin dieetti ole onnistunut". Jokaiseen pieneenkin painooni liittyvään asiaan löytyy jotain nälvimistä ja piikittelyä. Mä saan tuntemattomiltakin jatkuvasti "läski" -huuteluja. Eräässä työpaikkahaastattelussa pätevyyttäni epäiltiin, koska "tiedäthän, tässä työssä tarvitaan hyvää itsekuria.." Miksi helvetissä kukaan ei avannut suutaan silloin kun olin oikeasti ihan hemmetin lihava? Se ei olisi silloin sattunut. Mutta silloin mä en kuullut yhtään läskikommenttia. En yhtään. 

Mä voin rehellisesti myöntää, että lihavimmillani olin onnellisempi ja itsevarmempi. Tällä hetkellä tuntuu koko ajan siltä, kuin kaadettaisiin suolaa haavoihin. Ihan kuin minulla ei olisi mitään arvoa tässä nykyisessä painossani ja kaikki se työ, mitä olen kuitenkin tehnyt, sillä ei tunnu olevan kellekään mitään merkitystä. Minun itsetunto.. sitä ei ole yhtään. Kaikki tämä yhdessä tekee tästä loppumatkasta ihan kamalan vaikeaa. Pitäisi löytää se oma itsensä taas, joka ei välitä muiden mielipiteistä. 

Onko sulla vastaavanlaisia kokemuksia?

maanantai 27. helmikuuta 2017

"Pimeä tie ja myrskyinen taivas, tulee aika, tulee aika juosta"

Olen kokeillut monenlaisia liikuntasovelluksia puhelimessa, jotka näyttäisivät kuljetun matkan, keskinopeuden, ajan sekä menetetyt kalorit. Asun maalla ison kaupungin kupeessa. Kävelemäni maastot koostuvat lähinnä kylän hiekkateistä, metsäautoteistä ja pelloista. Vaikka puhelin ja netti toimivat hyvin, kuuluvuus saattaa olla heikkoa ajottain ja tässä lienee ongelma, jonka takia suurin osa appseista ei oikein toimi.

Osa kokeilemistani ohjelmista fuskaa kilometreissä enemmän, toiset vähemmän. Liian iso osa sovelluksista ei löydä sijaintiani laisinkaan. Suurimmassa osassa sijaintini hyppii kartalla pahastikin matkan aikana, jolloin mitkään lukemat eivät vastaa laisinkaan todellisuutta. Todella raivostuttavaa katsoa hyvin sujuneen lenkin jälkeen, millä vauhdilla kävelin ja paljonko kaloreita kulutin, jos kartassa näkyy minun menneen linnutietä pitkin 15km koukkauksen keskelle järveä. Ja puhumattakaan ärsyttävät mainokset - liian monessa sovelluksessa mainokset hyppivät suoraan luurin näytölle ja joissain tapauksissa jopa estävät sovelluksen käytön!

Tähän mennessä paras ja lähes aina varma sovellus, jota olen käyttänyt jo vuoden, on

Sports Tracker

  Sports Tracker Juoksu Pyöräily – kuvakaappaus   Sports Tracker Juoksu Pyöräily – kuvakaappaus   Sports Tracker Juoksu Pyöräily – kuvakaappaus

Sovelluksen plussat

+ erittäin monipuoliset ominaisuudet
+ uusimman päivityksen myötä ulkoasu yksinkertaistui
+ näyttää melko tarkasti kuljetun matkan huolimatta ajottain heikommasta signaalista
+ maksuttomilla perusominaisuuksilla pärjää vallankin hyvin
+ sopii niin aktiiviselle, monipuoliselle liikkujalle kuin koirankävelyttäjällekin
+ yksinkertainen ja helppo käyttää, näyttää kaiken tarpeellisen tiedon
+ ei mainoksia ja kaiken kaikkiaan helppo käyttää
+ viikkotavoite : motivoi saamaan täyteen asetetun tavoitteen!

Sovelluksen miinukset

( mahdollisesti yhteydestä johtuen..
- ei toimi aina kunnolla jos liikkuu vain pienellä alueella, tekee tästä syystä herkästi omia koukkauksiaan
- ajottain vauhti hypähtää ihmeellisiin lukemiin (6.8km/h → 13km/h) ja ihan kuin jumahtaisi siihen hetkeksi)
- tuntuu ottavan joskus häiriötä jos lähellä on toinen träkkeri, jolloin sotkee omaa viivaa sen kanssa
- liikuntasuoritusten näkyminen kaikille on vähän.. jopa noloa näin läskin kannalta :D
- ehkä hieman jopa liikaakin ominaisuuksia : esimerkiksi takaa-ajo "xx min lyhyempi kuin edellinen suoritus" tuntuu typerälle näin peruslenkkeilijän silmin

★★★★☆

Käytätkö urheilu-/liikuntasuorituksiesi tueksi/avuksi sovelluksia ja millaisia? 

"Askel askeleelt, mä kiipeen takas maailman valon tuntumaan"

Tiedättehän sen tunteen, kun tekisi mieli lopettaa? Onko minulla sittenkään ajatus vieläkään mukana täysin? Ei tämä näytä yhtään hyvälle. Parhaimmillaan muutaman päivän syömiset ovat täysin vaivattomia. Kaikki näyttää hyvälle, kasviksia, salaatteja, protskua, hiilihydraatteja.. kaikkea juuri sopivasti. En tuhlaa ajatusta sen enempää syömisille, jään kaloreissa reippaammin alle maksimin, hiilihydraatit ei huuda hoosiannaa. Vatsakin tuntuu oikeasti kylläiselle hyvän aikaa. Olen pienentäyt annoskokoni ihan huomaamattani kun päivä on hyvä. Ei mulla ole sitä muka-tarvetta syödä. Mutta mitä helvetin hyötyä siitä on, että jos seuraava viikko menee kuitenkin täysin läskiksi. Koko ajan yli tarpeen syömiset. Valitsen huonomman vaihtoehdon välittämättä mistään, koska huonosta vaihtoehdosta saan hyvän olon. Tutun ja turvallisen.  Siksi olen vuoden ajan junnannut tässä nykyisessä painossani, 80kg:ssa. 

Tämä on taas minun yksi näistä etapeista josta pääsen yli vain, kun pääkoppa on tosissaan mukana. Nyt mun on kuitenkin pakko höllätä hieman tämän rempan kanssa. Mua ahdistaa hiilihydraattien ja kaloreiden määrä. Ahdistaa, että ajottain tuntuu ettei saisi mitään syödä kun kaikki nostaa taulukon lukemia niin paljon. Ahdistaa, koska "tieto on lisännyt tuskaa". Todellakin. Ahdistaa oma saamattomuus. Ahdistaa se, ettei tää ole koskaan helppoa. Olempa tainnut jokaisen kympin kynnyksellä käydä nämä samat taistelut pääni sisällä 😒Jospa tämä vihdoin olisi se viimeinen kerta?!

FatSecret on ollut ihan hyvä suunnannäyttäjä ja se on hieman saanut ajattelemaan. Aikaisemmin en oikeastaan kaloreita laskenut, suurinpiirtein katsoin paljonko syömässäni ruoassa on kaloreita, mutta lopputulosta en ole nähnyt. Olen todennäköisesti syönyt koko ajan sen 2000kcal vähintään ja mussutuspäivinä voi laskea varmasti lähemmäs tuplat. Tunnesyömisen antama itsekkyys seuraa vahvana arjessa näinä huonoina päivinä. Vaakakupissa painaa vanhat hyvät tunteet versus uudet erilaiset tyytyväisyyden tunteet. "Ihan sama" ajattelu on tuonut pienen ihmisen verran ylimääräisiä kiloja. Annan liikaa painoarvoa menneelle. (Mua on kyllä haukuttu monasti muutenkin, kuinka ajattelen 90-luvulla kaiken olleen paremmin 😅)

Mulle hölläys tarkoittaa nyt käytännössä sitä, että tämän viikonlopun jälkeen en laske jatkossa hetkeen kaloreita. Yritän saada itseni tekemään tietoisesti parempia valintoja ilman, että syön ja lasken vasta sitten, menikö kalorit täyteen. Tieto tosiaan lisää tuskaa, ja mun on helpompi tehdä asioita, kun en tiedä ihan tarkkaan kaikkea. Edelleen kuitenkin täällä kirjoitellaan, mietitään asioita, etsitään uutta tietoa ja kokeillaan omia rajoja. Taas kerran yritän laskea yhdestä menneestä elämänosasta irti ja siirtyä eteenpäin.

perjantai 24. helmikuuta 2017

"Että ollaan liian nautinnon ahneita, eikä turhaan niin sanota"

Oli virhe jättää aamupala pois. Kalorit paukkui yli huolella. Lounaan lautanen oli niin täynnä ruokaa kuin pystyi olemaan. Lounaasta sainkin tuhat kaloria ja pelkästään hiilihydraatteja 137! Lisäksi leivoin huvin vuoksi jauheliha-paprikapiirakan, josta sain mukavat turhat hiilarit päälle kun söin niitä muutaman illan mittaan.. En ahminut, en edes kiinnittänyt huomiota syömiseen. Laitoin vain ruokaa lautaselle sen perusmäärän mitä yleensä syön.  Niin täyteen kuin lautasen saa, eli käytännössä kaksi annosta yhdellä lautasella. Tuli kyllä aivan jäätävä morkkis. Mun on näköjään pakko käyttää tuota lasten halkaisijaltaan n. 20cm lautasta, etten vedä täysin läskiksi annoskokoja. Mummoltani perimä 24½cm halkaisijan kokoinen lautanen on auttamatta liian iso. Hyvä syy hankkia kenties uusi astiasto?

Huonojen hiilareiden vuoksi mun vatsa pömpöttää nyt ihan törkeästi. Tästä lähin lupaan syödä aamupalan jossain muodossa aina.. onneksi on tämä lumimyräkkä, niin on saanut kolailla raskasta lunta kolmeen otteeseen pidemmälle matkalle, kun ei enää omalle pihalle mahdu. Luojan kiitos päivän tohinat antaa hieman kaloreita anteeksi. Tähän ällöttävään hiilaripöhöön ja henkiseen morkkikseen tosin ei auta mikään..

Hitoksihan se meni seuraavakin päivä syömisten kohdalta. Tämä tuntuu olevan vakio, että torstai ja perjantai menee ihan perseelleen. Vietän aikaa mökillä jonkun verran, niin siellä saan hommat pelaamaan. Kotona sitten syön herkästi ihan liikaa. Ja taas sama kuin eilen: varsinainen aamupala jäi pois. Lounaan aikana söin kalorit ihan ok, mutta sitten iltapäivästä söin jauhelihapiirakan loput palat. Tässä tapauksessa en osaa sanoa paljonko yksi pala painaa (kooltaan 5cmx5cm), joten laskin sadalla grammalla kun se oli FatSecretiin merkattu annokseksi. Piirakan kalorit siis meni joko reilusti yli ilmoitetun tai sitten ali. Niin tai näin, kuusi iltapäivällä syötyä palaa oli ihan turha juttu ja nyt suoraan sanottuna vituttaa, kun katsoo hiilareitten määrä. Pöhötys sen kuin jatkuu..

No jos jotain positiivista yrittäisi etsiä tästäkin päivästä.. ukko yritti väkisin saada mut mukaan ostamaan kebabbia. En lähtenyt ja kielsin varmaan puoli tuntia, ettei edes tuo minulle ruokaa sieltä. Ei tuonut ei ja tuntui pieneltä voitolta. Ajattelin jo syötyjä kaloreita ja sitä iskender kebabin tuomaa lisää, joten 5000kcal päiväannos ei kiinnostanut yhtään. Eli joku erävoitto, että jos päivä menee läskiksi, en vedä sen varjolla päivää sen takia reilusti läskiksi. Vanha minä olisi tehnyt niin.

Liikunnan tuomaa kalorimenetystä en osannut myöskään laskea kunnolla. Touhusin neljä tuntia täyssiivousta tehden rauhallisesti, siirtelin makkarin mööpelit uusiin paikkoihin. Merkkasin sen nyt niin, että kun siivous kuluttaa tunnissa 247, niin varmaan aika lähellä tuota ollaan jos siihen laskee koiratarhan kolauksen vielä mukaan. Sen lisäksi 10 minuuttia pellon ympäri kävelyä lumihangessa ja illalla 40min reipas lenkki. Siivousta en merkannut kalenteriin, kun en sille löytänyt sopivaa kalorinkulutusta.

Niin tai näin, nettoa tuli ainakin 288kcal. 👎

torstai 23. helmikuuta 2017

"Älä aliarvioi ympäristös voimaa se saattaa satuttaa mut se myös sua hoivaa"

Ensimmäiset 22kg kiloani ovat lähtineet ihan vain arkisilla ratkaisuilla. En ole kertaakaan astunut kuuden vuoden aikana salille tai ryhmäliikuntatunnille. Olisinhan minä saanut kaikki kiloni ehkä pois jo vuodessakin, jos ruoan ja liikunnan arkisten ratkaisujen lisäksi olisin mennyt salille tai johonkin aerobiseen ryhmätuntiin. Vatsani olisi varmasti litteämpi, eikä pelastusrengas enää ylimääräisenä höllyisi aina tiellä. Mutta mitä sen jälkeen kun kilot olisi tiputettu?

Mä olen huomannut sen, että monelle salille ja jumpassa käyminen tuntuu olevan usein joko laihduttamisen avain onneen, täysin kynnyskysymys tai "siksi koska muutkin". Palkataan personal trainer, joka suunnittelee sinulle ohjelmat ja dieetit joita orjallisesti noudatat. Välillä nautit, välillä itku kurkussa. Elämä on. Teet kuitenkin koska käsketään ja olet maksanut satasia. Kun  yhteistyö loppuu, et tilaa ohjelmaa toista kolmea kuukautta. Olethan onnistunu tiputtamaan 20kg pois lyhyessä ajassa pt:n avulla ja taputat itseäsi olkapäälle. Tässä piilee kuitenkin tunnesyöjälle ongelma. En halua olla negatiivinen, mutta oman kokemuksenikin perusteella harvemmin kolmessa kuukaudesssa tunnesyöjän ja ahmijan pääkeskusta saadaan mukaan projektiin. Kilot tulevat takaisin jopa tuplana. Koska keskus ei ole mukana, sama elämä jatkuu kuin ennen pt:n palvelujakin.

 

En ole salivastainen enkä tietysti ole paras puhumaan - onhan tää matka minulle ollut löysäilyä, erehdystä ja oppimista koko ajan - mutta se jonka puolesta liputan kovasti, on täysin unohdettu ja aliarvioitu arkinen hyötyliikunta. Mä luulen, että nimenomaan tunnesyöjälle ja ahmijalle arkiliikunta on tärkein liikunnanmuoto. Kun painoa on 30kg ylimääräistä ja et normaalisti liiku mihinkään, arkinen hyötyliikunta on se, josta pitäisi aloittaa ihan ensiksi ruokavalion tutkimisen lisäksi. Huolimatta siitä, että hyötyliikunta ei varsinaisesti laihduta, reilulla ylipainolla jo nämä pienet ratkaisut arjessa auttaa tiputtamaan painoa, kiinteyttämään ja nostamaan kestävyyskuntoa.
" Toinen syy, miksi rehkiminen ei näytä suuresti vaikuttavan painoon, saattaa löytyä arjen hyötyliikunnasta. Liikuntaa lisäävät laihduttajat vähentävät helposti hyötyliikuntaa. He keskittävät tarmonsa päivittäisen treeniohjelman tunnolliseen suorittamiseen, ja muu unohtuu. Normaalioloissa arkiaktiivisuus – kävely, pyöräily, portaiden nousu, siivous – voi kuitenkin haukata suuren osan päivän energiankulutuksesta. Vertailun vuoksi: tunnin hikitreenissä palaa noin 500 kilokaloria, mutta kahdeksalle tunnille ajoittuva arkipuuhastelu saattaa polttaa energiaa jopa tuplasti. " [tiede.fi]
Portaat aina hissin sijaan, kauppareissulla auto kauimpaan nurkkaan parkkipaikalle, pokemonien jahtaamista, puutarhanhoitoa, nurmikon leikkuuta, lumitöitä, kunnon siivous kahdesti viikossa.. Huomaamattaan näistä tulee tapa ja parhaimmillaan menetät kaloreita hurjasti: esimerkiksi lumessa tarpomisessa menettää yli 700kcal tunnissa. Kun rappusten valitseminen hissin sijaan tulee automaattisesti tai jahtaat pokemoneja lapsien kanssa kolmesti viikossa tunnin  kerrallaan vaikeassa maastossa, olet pian ottanut osaksi arkeesi pieniä asioita joista muodostuu yksi isompi kokonaisuus. Pikkuhiljaa olet saanut pääsi mukaan elämäntapaan ja aikanaan voi ajatella jo jotain muuta arkisten askareiden lisäksi. Tässä vaiheessa pt:n palvelut voivat olla jo ihan aiheelliset ja saatat sitä kautta saada loppuelämäksi uuden harrastuksen arkisten, kestävyyskuntoa ylläpitävien, askareiden lisäksi.

tiistai 21. helmikuuta 2017

"Nosta mua oot ainoo joka uskoi et voin onnistua"

Viikko on alkanut mukavasti. Kaikki se tunnesyömisen ja ahminnan tuomat ajatukset ovat olleet täysin poissa. Olen syönyt melko säännöllisesti ja kohtuudella. Olen myös liikkunut säännöllisesti, juonut vettä ahkerasti puoli litraa kerrallaan. Isovanhemmilla käydessäni ei käynyt pienessä mielessäkään ottaa sitä pullapalaa, jonka 99% aina siellä syön (koska mummo syöttää sen muuten kuin linnunpoikaselle). Toki edelleen pienet päivittäiset herkut löytyy listasta, mutta hei, en sentään ole niitä kerrasta ahminut kuten normaalisti. Joo joo. Tämä ajatusmaailma on liiankin tuttu ja turvallinen, kuten jo mainitsin aikaisemminkin.. Yritän kyllä päästä siitä oikeasti eroon.  Isän todennäköisesti viimeiset syntymäpäivät (syöpäsairas ihminen kyseessä) eikä äidinkään maanantainen leikkaus ollut ihan rutiinileikkaus, niin eilisen herkut meni täysin heidän seurana. En syytä heitä, en missään nimessä. Halusin olla osana sitä hetkeä silti, makeineen päivineen. Taputan olkapäälleni siinä, että oikeasti pysyin kohtuudessa. Siis siinä mielessä, etten ole ahminut.

En ole näinä parina päivinä tuntenut nälkää, en ähkyä saati huonoa omaatuntoa. En ole ajatellut ruokaa koko aikaa, mutta olen joitain ahaa-elämyksiä saanut. Nälkä ja "muka-nälkä" pysyvät loitolla fiksulla syömisellä (no shit, Sherlock). Kun pidän itseäni toimessa, en edes muista syödä tunteisiin tai ahmia, jos pidän ruoka-ajat säännöllisenä. Kun pidän jonkinlaisen rytmin syömisissäni ja suunnittelen päivän valmiiksi, huomaan, että saatan jopa jättää ne viimeisimmät pöperöt etukäteen värkätystä FaStecretin listasta pois. Ja näin loppulukemat näyttävät ihan erilaisille mitä aamulla listaa täyttäessä. Kävelykin on tuntunut tosi mukavalle ja vaivattomalle, jotenkin erillä tapaa kuin aikaisemmin tähän mennessä. Kamalan levollinen olo ollut koko ajan.

Ruokapäiväkirjatkin näyttävät ihan kivoille, toki päiväkirjoja tarkemmin luettuani enemmän, alan nyt todella huomata, kuinka paljon oikeasti syönkään leipää. Vaikka se onkin pääosin tummaa. Samoiten olen huomannut FatSecretiin ruokia lisäessäni sen, että tankkaan päivän kalorit jo monesti puolilleen lounaaseen mennessä. Siksi illat ovat minulle vaikeita (olleet aina), varsinkin kun iltaisin tulee se suurin tekemisen puute. Kun olen yrittänyt hieman säännöllisenä pitää ruokarytmiäni, niin olen tässä saanut kaloritkin pienentymään eikä iltaa tarvitse niin paljoa stressata, että hitto en saa syödä tätä ja tuota enää. Tämä totaalikieltäytyminen on oikeasti se pahin, mitä ahmija ja tunnesyöjä voi itselleen tehdä. Tiedäthän, kieltolain aikaan viinaakin virtasi enemmän kuin koskaan ikinä. Parempaan päin siis  pikku hiljaa ollaan menossa?

sunnuntai 19. helmikuuta 2017

"Reunalla - kaunis on maailma, reunalla - rohkeus on voimaa"

On tullut huomattua tässä se seikka, että sallin itselleni liian helposti kaikkea. Sillä perusteella, että "kulutan ne kyllä pois päivän puuhissa". Näin kävi lauantaina roskaruoan kanssa, sunnuntaina kaurakeksien. Sunnuntain kalorinkulutus onneksi mukavissa lukemissa joo.. Mutta kun tämä ajatusmaailma on liian helppo! Miten ihmeessä minä saan pään täysillä tähän mukaan, että vaikka nyt kuluttaisinkin keksit pois, niin eihän ne keksit ole mitenkään päin hyviä syödä vaikka siellä seassa olisikin mysliä.. 😅 ja mulle vielä tässä vaiheessa edelleen hikoiluttavat puuhat.. nyt niistä ei jäänyt käteen tavallaan mitään. Empä juhlisi viikonloppua kyllä mitenkään. Tosin, jos taas ajatellaan päiviä muka-positiivisin silmin, sunnuntain kaloreissa päivän aikana tehdyn "työn" vuoksi sain itseni pidettyä vielä 322 kcal miinuksen puolella, vaikka kalorit yli paukkuikin.. Ja lauantai taas jäi muutenkin vajaaksi kalorien osalta. Tekisi mieli hakata päätä silti seinään. Pakkoko sitä on olla tällainen sokerihiiri ja hypätä jokaisen mieliteon matkaan?! 

Ei nyt ihan ruokaympyrän mukaisesti menty.. Söin aamulla ihan järkyttävän koukuttavaksi muodostuneen kaura-omena välipalarahkan. Nälkä ei ollut kyllä yhtään, kiitos edellispäivän ahtamisen. Päätin syödä edes jotain pientä silti, kun en tiennyt milloin pääsen seuraavan kerran syömään, koska lähdin asioille ja mökille taas. Koko päivä menikin asioita hoidellen. Kyläillessä neljää pientä suklaapisarakeksiä lukuunottamatta kuuden maissa söin seuraavan kerran kunnolla. Annoin itselleni luvan nopeaan lämpimään (roska)ruokaan.. kuorrutettuja lohkoperunoita, paneroituja sipulirenkaita ja nakkeja. Minun teki ihan oikeasti mieli syödä kaikki. Taistelin ajatusta vastaan koko illan. Ja pelottavinta tässä on se, että se ei ole temppu eikä mikään syödä 450g lohkoperunoita ja 300g nakkeja. Mun vatsa vetää ihan liikaa tavaraa.. Normaalisti olisinkin tehnyt kaikki sapuskat kerrasta, nyt puolitin määrät pusseista ja sipuleitakin meni "vain" kolmasosa.

Seuraavajna päivänä päiväkahvin aikaan viisi isoa itsetehtyä kaurakeksiä myslillä ja aidolla kaakaojauheella maustettuna. Kyllä. Ratkesin. Teki makeaa mieli ja oli tylsä hetki menossa. Kaurakeksit ovat ihan liian helppoja tehdä ja sen aineet löytyvät aina kaapista.. Yritin pysyä "kohtuudessa". Mieli teki kyllä puputtaa keksejä enemmänkin kahvia hörppien, mutta luojan kiitos unohdin asian välillä ja järkytyin, kun sain pelkistä läpinäkyvistä lättänistä kekseistä lähes 600 kaloria..! Vaikka söin paljon, ei kyseessä ollut ahmintaa kuten perjantaina, mutta "teki vain mieli" ja "tylsää". Tunnesyömistä. Ylihän ne kalorit meni ja varsinkin tuo hiilareitten ja rasvan määrä on taas jotain niin kamalaa..  Huomenna tsempattava (taas, stna).

Ei tämä loppurutistus tule  i k i n ä  onnistumaan, jos mulla on aina hyviä tekosyitä kaikkeen. Lisäksi mietin jatkuvasti, että jos vain vähän valehtelisin blogiin.. käsi sydämellä, en ole valehdellut kertaakaan, mutta myönnän. Ajattelen sitä aika ajoin aina nälän yllättäessä. Että kuka sen tietää, jos minä täällä ahmin itseni täyteen enkä kirjoita niitä vain ylös. Jokin itsepetosta syyttelevä hahmo olkapäällä osaa onneksi olla tarpeeksi kovaääninen.